Sininen keskitie

Tracey Corderoy ja Jane Chapman ovat tehneet näyttäväkantisen Sopu sijaa antaa! -kirjan, jossa Chapmanin värikäs, tummahko kuvitus jatkuu runsaana lähes koko kirjan läpi. Kirja on kevään uutuuskirjoja (Kustannus-Mäkelä, 2016, suom. Raija Rintamäki, saatu kustantajalta).

Kirjan tarina ei olekaan ihan tavanomaisin. Pieni ja pippurinen hiiri löytää kivannäköisen talon, johon päättää muuttaa, ihan noin vain ja lupia kyselemättä. Mutta talossa asustaa jo ärisevä karhu, iso krokotiili ja tiikerikin, eikä tilaa ole! Mutta hiiripä ei noita isoja eläimiä pelkää, vaan päättää jäädä, koska talo on hänestä täy-del-li-nen.

Pian tukalan tiukkaan taloon saadaan kuitenkin uutta tilaa ja sijaa antaa muukin kuin sopu. Kirjan tarina on kirjoitettu humoristisesti, jonka suomennus on hyvin onnistunutta änkäämisineen ja punkaamiseen. Se nauratti yllättävän paljon lapsiani, vaikka itse en niin kokenutkaan suurta hullaantumista tarinaa kohtaan. Kuvitus taasen on rohkean värikäyttönsä vuoksi silmääni oikein miellyttävä ja eläinhahmotkin ovat mukavia. Jotta jokaiselle jotakin.

Kirjan lopussa on vielä lapsia miellyttävä yllätys, kun viimeinen aukeama avautuu hauskalla tavalla isoksi.

"JYRIN - JÄRIN - JYSKIS!
'Se tulee lähemmäksi! Krokotiili kiljaisi hampaat kalisten.
JYRINÄ ja JÄRINÄ kasvoi kasvamistaan, kunnes teekupit hyppelivät lautasillaan!"

- Corderoy ja Chapman: Sopu sijaa antaa! (hieno alkuperäinen nimi: Squish, Squash, Squeeze!)

Tuula Korolainen on tässä blogissa sangen tuttu kirjailija. Kissa Killi -kirjasarjakin on päässyt aiemmin blogiin näköjään varsin vauvavuotisissa tunnelmissa sekä uhmaiän syövereissä. Olinkin hyvin iloinen huomatessani, että Tammi julkaisee tänä keväänä uuden Kissa Killi -kirjan. Tällä kertaa temperamenttinen Killi on kerholainen ja kerhossa on lelupäivä...

Kissa Killi menee valitsemaan lelupäivälleen saman possulelunsa, minkä se otti viimeksikin. Possu ei tunnukaan enää niin kiinnostavalta, varsinkin kun Kissa Killi huomaa, että muut ovat tuoneet jos jonkinlaista uutta härveliä ja varsinkin uskomattoman hienot robotit. Kissa Killin lelu ei kiinnosta muitakaan, onhan se jo tuttu juttu- ja vielä pehmo! Onko Kissa Killi siis ihan VAU-VA, kun tuo vauvalakanasta tehdyn pehmon kerhoon?! Tästä seuraa lapsille tuttua lällättelyä ja Kissa Killin jo aiemmista kirjoista tuttua tulistumista, jossa possu saa kyytiä. Ja Kissa Killi pääsee jäähylle.

Killi houkuttelee kaveriaan lainaamaan robotti-lelun hänelle yön yli possua vastaan. Kuitenkin tuo aikuisilta salaa tehty vaihto tuntuukin yötä myöten hieman ikävältä ratkaisulta ja kummallakin kerholaisella tulee ikävä omaa leluaan. Ja mikäpä sitä oikeasti rakasta unikaveria voittaisi? Ei edes uusi hieno robotti.

Tuula Korolaisen tarinasta huomaa, millainen on lasten kuvakirja, jonka eteen on tehty laadukasta työtä ja ajatuksen kanssa. Tarina pitää otteessaan (joskin possulle kirjoitetut puhekuplat hieman katkovat tarinan lukemista) ja se on hauska ja oikeasti mielenkiintoinen. Korolainen tavoittaa lasten arkea ja tuntemuksia kauniilla tavalla, kuin herkin sivulausein. Tarinassa on toki myös sanoma, joka kolauttanee meitä kaikkia nykymaterialismissa vellovia aikuisia. Lapseni kuuntelivat sadun todella keskittyneenä ja tarinaa imien. Myös itse olin menossa aidosti mukana. Tekstissä on tyylikkyyden huipentumana käytetty muistaakseni aiemmista kirjoista tuttua toistoa, jota käytetään juuri sopivassa määrässä.

Christel Rönnsin kuvitus on täydessä sopusoinnussa loistavan tekstin kanssa. Kuvitus on yhtä lailla hyvin mielenkiintoista ja tasalaatuista koko kirjan ajan. Se on laatua kauniista kannesta kirjan lopussa olevaan runoon saakka. Tässäpä upea kirja. Tällä hetkellä ehdottomasti kevään 2016 kuvakirjojen laadukkaimpia löytöjä, ja vielä kotimainen! Kiitos.

"Takku tönäisi Miisun hiljaiseksi ja veti esiin kuorma-auton.
- Tämä on Sisu-auto ja se on tullut lelulaatikosta, Takku sanoi."

- Tuula Korolainen ja Christel Rönns: Kissa Killin villi lelupäivä

Tiedätkö tunteen, kun suunnittelet jotain oikein mukavaa ja odotukset ovat korkealla? Ja sitten kaikki pätkähtää kuin käpy kuusesta ja menee päin talvisia kinoksia. Vai meneekö? Ciara Floodin kuvakirjassa orava haluaa järjestää juuri täydellisen eväsretken hänelle ja myyrälle. Eväät ovat just oravan mieleisiä ja eväiden syöntipaikaksikin löytyy juuri sopiva paikka, joskin aika suuren etsinnän jälkeen. Mutta.

Myyrän reppuun on tullut reikä ja eväät ovat tippuneet matkan varrelle. Nyt on eväsretki pilalla! Mutta onneksi metsäneläimet ovat löytäneet eväät ja tuoneet nuo aika paljon matkassa nuhraantuneet jämät myyrälle ja oravalle ja retki saadaan kuitenkin pelastettua.

Lapseni sanoi, että mutta nehän saivat sittenkin täydellinen eväsretken! Niinpä niin, moni asia ja onnistuminen taitaa ollakin omasta asenteesta ja katsantokannasta kiinni. Lapsiarjessa on tullut opittua monta asiaa ja yksi niistä on, ettei kannata odotella liikoja vaan katsoa miten asiat sujuvat. Tekijöiden määrän kasvaessa myös variaatiot lisääntyvät. Tilastollinen fakta! Ja yleensä ne asiat sujuvat ihan just (riittävän) kivasti. Ei ehkä juuri sillä tavoin, kun itselle olisi kaikkein mielekkäintä mutta aikuisiahan me tässä hommassa ollaan ja lapsemme niitä joustamattomampia kasvukkaita.

Mutta harmittaahan se kun ei kaikki suju niin kuin Strömsössä. Ja harmituksistakin noustaan. Syödään sitten vaikka vähän hiekkaisia leipiä palkinnoksi.

Ciara Floodin kirja on tosi hempeän kaunis. Pidin jo aiemman suomennoksen kuvituksesta kovasti, mutta tässä tarina oli vielä parempi. Lapsiani kiinnosti seurata letkeää ja mukavasti toistoa omaavaa tarinaa, joka eteni yhtä lailla kuvassa kuin tekstissäkin.
Oikein hauska ja kaunis kuvakirja!

"- Ei syytä huoleen, myyrä, orava sanoi.
- Minä löydän meille täydellisen paikan eväsretkeä varten.
- Selvä pyy, myyrä sanoi. "

Ciara Flood: Täydellinen eväsretki (Kustannus-Mäkelä, 2016, suomennos Terhi Leskinen)

Kathleen Amantin Älä pure, Hilla! on mielestäni loistava kuvakirja ja olinkin hyvin iloinen, kun huomasin, että Hilla -sarja jatkuu osalla Hilla siivoaa (Lasten Keskus, 2016, suomentanut Sanna Hytti, esittelykappale). Odotukseni olivat siis korkealla.

Hilla huomaa lelupupunsa kadonneen. Isä kannustaa siivoamaan huonetta, jotta lelu löytyisi. Äidilläkään ei ole harmainta aavistusta missä pupu on. Hilla etsii pitkin taloa ja lopulta, kun hän siivoaa, pupu löytyy. Ja lapseni huutavat: "Sen ei ois tarvinnut siivota, kun vaan katsoa tuon auton takaa!". Realismia.

Lapset siivoavat hoidossa ja kerhoissa, se kuuluu sääntöihin. Mutta oikeasti siivoavatko teidän lapset joka kerta lelunsa auliisti pois- kotona? Ei vaan meillä. Siinä saa olla vähintäänkin apurina. Ja totuus on, ettei Hilla kirja kyllä tainnut paljon asiaa auttaa.

Hilla -kirjat ovat hauskoja lapsiperheen arkikirjoja. Siivouskirja ei mielestäni yllä ihan puremiskirjan tasoon, sillä kirja on hieman tavanomaisempi ja vähemmän hauska. Kuvitus on kuitenkin mukavan selkeä ja perusvärein, joten uskonpa, että Hilla -kirjat sopivat myös aika pienten lasten kanssa luettaviksi!

"Pehmolelut Hilla nostaa siististi sängylle,
ja kirjat omalle hyllylleen."

- Kathleen Amant: Hilla siivoaa

Kotiäitivuodet olivat itselleni siinäkin suhteessa kasvattavia, että ne pakottivat pysähtymään. Tähän ja nyt. Arki kotona lasten kanssa on toistuvaa ja välillä hyvin pitkäpiimäistä, mutta siinä samalla se antaa ikkunan kokea elämää vähän eri silmin. Lapset ovat kasvaessaan siinä oikein hyviä apureita. Oih, mikä soliseva kevätpuro! Mikä tuo kaunis perhonen oli? Kato äiti, kukka!

Aikuisten maailmassahan tätä hetkeen pysähtymistä opetellaan kursseja myöten. Löysin kirjastosta Onnenpäivä -kirjan (Karisto, 2016, suomennos Sanna Vartiainen), jossa minusta on juuri tätä hetkeen pysähtymistä ja arjen pikkuiloista onnen löytämistä. Danny Parkerin kirjoittamassa ja Freya Blackwoodin kuvittamassa kuvakirjassa esitellään jokaisella aukeamalla erilaisia arjen iloja, joissa lapsen on hyvä, turvallinen ja rento olla. Kirja painottuu paljon rauhalliseen, kauniiseen kuvitukseen ja yksittäiset sivun lauseet ovat onnella ladattuja!

Ihastuin tähän oikeaan hyvän mielen kirjaan. Tämä sopii täydellisesti iltasatukirjaksi, sillä se kannustaa haaveiluun ja rentoutumiseen... ja sitäpä on hyvä jatkaa unien maailmassa. Myös varsinkin tyttäreni ihastui tähän kirjaan ja kipitti heti lukuhetken jälkeen kertomaan isille, että "Hei! Aamupalankin voi syödä ulkona!!!". Niin voi, varsinkin kohta kun on aurinko lämmittää ja alkaa kesä.

Aurinkoista pääsiäistä kaikille!

"Edessä on koko pitkä päivä...
ja saa vain leikkiä."

- Parker ja Blackwood: Onnenpäivä

Kaikki meistä ei näe ympärillään vaaroja, vaan mahdollisuuksia seikkailla ja onnistua! Mikä ihmeen krokotiili? (Kustannus-Mäkelä, 2016, suomennos Raija Rintamäki) on hulvaton kuvakirja siitä, miten pieni apina ei huomaa selvääkään vaaraa, eli krokotiilia, vaan loikkii vain iloisesti eteenpäin.

Tämä hyvin kaunis ja todellakin hyväntuulinen kuvakirja oli loistava kirjastolöytö. Kuvitus on iloisen värikästä ja kuvat ovat selkeitä. Tarina kulkee lähinnä yksilauseisesti per aukeama, joten kirjan tekstin ja kuvituksen suhde on oikein loistava lasten kuvakirjamitalla ja soveltuu näin monenikäiselle pikkukuulijalle!

Lauseet soljuvat mukavasti suussa Rintamäen taatulla suomennoksella ja tarinassa on juuri loistava määrä toistoa. Lisäksi lapseni seurasivat ilolla muun muassa kuinka kuvituksessa ankka hyppeli krokon pään päältä (luullen tätä kiveksi)- eikä tätä kerrottu tarinassa ollenkaan!

Lisää tällaisia kuvakirjoja, kiitos!

jk. kuvauksissa ei ole vahingoitettu kuvakirjoja

"Ankanpoika ja gorilla istahtivat joen rannalle nauttimaan eväsherkuista.

Eikä krokotiilia näkynyt mailla halmeilla!"

- Sam Williams ja Cecilia Johansson: Mikä ihmeen krokotiili?

Benji Daviesin Toivo ja valas oli viime vuoden parhaita kuvakirjoja. Siksipä uusi Davies kiinnosti minua hurjasti ja pyysin sen Karistolta luettavaksemme (jopa kahteen otteeseen). Pää tyynyyn! on Jory Johnin kirjoittama (2016, suomentanut Roope Lipasti).

Karhu on lopen uupunut ja haluaa mennä ansaitulle unelle. Mutta ankalla on asiaa, se on pirteä kuin peipponen, ja pyytää karhua jos jonkinlaiseen puuhaan. Karhu saa kieltää tässä kirjassa useammin kuin kolmesti ja silti ankka vain ilmestyy nallen nenälle uusin kysymyksin. Kärttyinen nalle ajaa ankan lopulta ulos huutaen: Pää tyynyyn!

Pää tyynyyn! on (jälleen kerran) todella taidokkaasti kuvitettu lastenkirja. Kirjan tarina etenee lähes tupsahtelevin lausein ja minun pitikin lukea sitä useamman kerran, että osasin lukea sen oikealla painolla ja hauskasti. Kirja on reipasotteinen: ankka ärsyttää karhua ja karhu uskaltaa olla äreä. Kirjassa myös huudetaan! Ja samalla se on hauska ja erilaisuudessaan virkistävä. Ja toki huudahdus Pää tyynyyn jää mieleen kaikille kuulijoilleen. Mielenkiintoinen lastenkirja!

"Karhu! Nukutko?
Minä täällä, naapuri."

- Jory John ja Benji Davies: Pää tyynyyn!

Lasten suomennettuja tietokirjoja tulee aika vähän vuosittain, joten lienee hyvä, että kerralla yhdessä onkin ainakin Sata asiaa jotka haluat tietää (Lasten Keskus, 2016, suomennos Reija Jousjärvi)! Kirjaa ovat kirjoittaneet Alex Frith, Minna Lacey, Jerome Martin ja Jonathan Melmoth. Kuvituksesta vastaavat Federico Mariani ja Jorge Martin.

Kirjassa esitellään yhdellä aukeamalla aina kaksi asiaa. Näiden sadan tietoiskun joukkoon kuuluu asioita, kuten universumi, mitä tehdä jos myrkkyä pääsee kehoosi, tsunami, maan ulkopuolinen elämä, tulivuorenpurkaukset, valaiden sormiluut, krokotiilin kyyneliä juovat hyönteiset ja aurinko. Kaikki nämä ovat minun ymmärrykseni mukaan suloisessa sotkussa pitkin kirjaa ja oikeastaan lukiessa ei saata koskaan tietää mikä tietoisku tulee seuraavana. Huomasin, että meillä osa jutuista kiinnosti, ja osa ei yhtään. Niinpä välillä huomasin itse ihmetteleväni kirjan äärellä "Oho. No en ois tiennyt tuotakaan!", kun lasteni keskittyminen karkasi jo toisaalle. Sittemmin luinkin kirjaa ääneen niin, että kysäisin otsikon perusteella mikä kappaleista luetaan yhdessä (ja mitä vilkuilen ihan vaan itsekseen).

Kirjan lukeminen on siis kesken, sillä lukemista riittää. Yhdellä sivulla on paljon tietoa ja jostakin tiedettävästä asiasta lukiessani, luin pääasiallisesti pääjutun, enkä lisäinfoja esimerkiksi kuvatekstejä tai pieniä laatikoita. Tässä tietokirjassa tietoa on monentasoisesti ja monen ikäiselle. Vaikka aihealueet heittelevät solusta avaruuteen on monimuotoisuutta minusta tasoitettu kohtuullisen selkeällä kuvituksella joka ei, nykystandardeilla mitaten, lyö täysin överiksi. Minulle kuvituksen väritys ja koulukirjamaisuus toimii ja tekee kokonaisuudesta mielenkiintoisen ja kaikesta huolimatta helppolukuisen. Kirjan lopusta löytyy toki sisällysluettelo, jonka kautta voi katsoa myös oman kiinnostuksensa mukaan kirjasta löytyviä tietoja.

Tämä kirja kiinnostanee varmimmin koululaisikäistä mutta näköjään myös pienempiä kiinnosti kuunnella montakin asiaa ja suoranaisia kysymyksiäkin nousi mihin voisin ystävällisesti etsi kirjasta tietoa, kun kerran kysymisen mahdollisuus annettiin. Kirjan asioita lukieassa tosin saa olla varma, että aikaa saa varata myös keskusteluille ja hyvin mielenkiintoisille lasten tulkinnoille miten asiat oikeasti menevät... Se olisikin sitten ihan eri tietokirja nimeltään: 100 asiaa mitkä aikuinen on tajunnut ihan väärin.

"Taivas ei ole sininen...
se on vain valon luoma harha."

- 100 asiaa jotka haluat tietää

Viimeksi esittelin lasten tietokirjan about kaikesta, on nyt aika vinkata tietokirjasta, joka kertoo lapsista. ihastuttava idea! Vuokko Hurmeen ja Sanna Pelliccionin Pikkurillin käsikirja (Viisas elämä, saatu kustantajalta) on mielestäni mukava tietokirja, jonka voisi ostaa vauvaa odottavalle perheelle.

Pikkurillin käsikirjassa kerrotaan lapsista ja heidän kehityksestään. Kirjasta löytyy mukavasti realistista tietoa vaikka isosisarukselle pienemmän sisaruksen odotusvaiheeseen. Kirjasta löytyy myös kuvitettua tietoa synnytyksestä. Tästä tulikin heti mieleeni kuinka löysin koululaisena kirjastosta kuvakirjan synnytyksestä ja siinä synnytetyllä vauvalla oli rillit päässään. Voi mikä nauru tuosta kuvasta aina tulikaan. Taisi olla mukana vähän hassua jännitystä siitä, että tuollaistakin hurjaa tässä elämässä tapahtuu. Ja niinhän se vaan on.

Tietokirjassa on paljon sellaista tietoa mikä on varmasti kiinnostavaa odottavalle aikuiselle, kuten esimerkiksi vauvan heijasteista. Meillä vauvajutut eivät ole ollenkaan ajankohtaisia, joten oikeastaan tähän kirjaan tutustuminen jäi omalle kontolleni. Kuitenkin veikkaan, että jos lähipiirissä tai perheellä itsellään on vauvamassuja tarjolla, voi osa kirjan tiedoista olla lapsellekin hyvin kiinnostavia. Mielestäni tiedot on kerrottu asiallisesti ja korrektisti, pikkurillillinen huumoria mukana ja Pelliccionin taatulla kuvituksella höystettynä, joten kirja sopii yhteislukuun oikein hyvin. Tietokirjoilla on tapana luoda ympärilleen keskustelua ja elämän asioissa se onkin melko hyvä juttu. Koska me vanhemmat usein takeltelemme jännissä asioissa on hyvä, että joku on pohtinut selkeitä sanoja, joita voi kirjasta lukea, kun oma kieli etsii sanoja ja kokonaisuuksia, että miten sen nyt sanoisi...

"Kun olet valvonut tarpeeksi pitkään, aivoistasi loppuu virta. Uen aikana aivosi latautuvat uudelleen. Käynnissä on myös pään sisäinen suursiivous. Turhia asioita pyyhkiytyy pois. Herätessä on taas tilaa uudelle. Nukkuminen on täysin välttämätöntä kaikille ihmisille. Ilman unta ei voi elää."

- Hurme ja Pelliccioni: Pikkurillin käsikirja

Oi voi, olen vähän potenut huonoa omatuntoa siitä, miten vähän olen ehtinyt ja jaksanut viime viikkoina lukea esikoiseni kanssa niin, että kumpikin lukee vuorollaan. Lukeminen kehittyy lukemalla ja niin edelleen. Mutta ilokseni huomaan, että lukeminen on lapselle sen verran palkitsevaa, että arkilukemista tulee joka päivä. Luontopolun infopisteen välit juostaan, jotta ehtii ekana lukemaan mitä seuraavassa lukee ja jos Ninjago -lehti ei ole äidin iltasatulistalla (yleensä ei todellakaan ole), sitä voikin lukea mielenosoituksellisesti IT-SE.

(BTW, vuoden lukuteko: laittakaapa maitomiehet pikku tarinoita maitotölkkien laitaan, kiitos)

Neuvokas Nelikko on tavutettu, pikkukirjaimin kirjoitettu vedenalainen kirjasarja lukemaan oppineille. Pyöräpeli Tom Eastonin ja Woody Foxin merenelukoille sattuu jotain häperöä, jota pitää ratkaista. Pyöräpelissä uimatatoisten jumppahetki keskeytyy, kun Masa Mustekala ilmoittaa simpukkapuhelimensa kautta tehneensä oudon löydön...

Olemme tainneet lukea jo pari tämän kirjasarjan tarinaa kirjastolainoina. Kirjan tarinat ovat helppolukuisia ja kuvitus värikästä ja tarinan kanssa hyväntuulinen. Merenalainen elämä kiinnostaa myös aihepiirinä lastani, joka tietysti on tärkeysjärjestyksen ensimmäinen asia, kun yrität etsiä lapsellesi kiinnostavaa luettavaa. Luemme vieläkin kahdestaan, vuorotellen, koska lapseni toivoo sitä. Yhdessä lukeminen tuntuu laskevan lukukuormitusta ja hänestä on varmasti mukava kuulla myös millä tavoin minä samaa tarinaa luen. Kuopus kuuntelee tietysti innoissaan mukana ja arvailee sanoja...

Neuvokas Nelikko on siis oikein kiva ensikirjasarja, pistäkääpä vinkki evän taakse!

"Pyö-rä-pe-li on ki-va", sa-noi Ma-sa,

"mut-ta vaa-ral-li-nen!"

Tom Easton ja Woody Fox: Pyöräpeli (Kustannus-Mäkelä, 2014, suomennos Seija Kukkonen)

Kerttu Ruuskan ja Nadja Sarellin lastenkirjasarja on saanut uutta jatkoa kirjalla Elsa ja Lauri juhlissa (Oppi & ilo, 2016, saatu kustantajalta). Kansikuvan vihreys sopiikin loistavasti näin kevään kirjaksi, kun kohta taas juhlitaan kesälomien alkua ja opintojen loppumista.

Elsa ja Laurikin ovat pääsemässä juhliin vanhempiensa kanssa, kun mummu täyttää vuosia. Kirjassa käydään tuttuun opettavaiseen tapaan läpi juhliin liittyviä asioita: kuinka juhliin valmistaudutaan, miten juhlissa ollaan ja mitkä ovat kohteliaat käytöstavat juhlassa. Tämä kaikki käydään Elsan ja Laurin juhlatarinan kautta. Lisäksi kirjan lopussa on koottu näitä ohjeita sekä erilaisia juhlia.

Minusta jokainen lapsi hyötyy varmasti siitä, että aikuiset alustavat uusia asioita ja kertovat ääneen mitä missäkin tilanteessa pitäisi tai olisi kohteliasta tehdä. Kukaan ei ole seppä syntyessään ja toki kulttuurilliset tavat voidaan oppia myös kantapään kautta, mutta miksi näin? Aikuisen vastuulla on opettaa lapsensa, tai ainakin harjoitella yhdessä, erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa olemista. Uudet jutut ovat lapsista usein aika jänniä, jolloin aiemmin opitut toimintamallit voivat mennä vinksalleen ilman aikuisen tukea ja ohjausta.

Niinpä Elsan ja Laurin kirja on taas yksi kiva arkikirja. Hyvin runsaaseen lukuun tämä ei meillä yllä mutta aika ajoin luetavaksi, aivan kuten toisetkin Elsa ja Lauri -kirjat. Nadja Sarellin värikäs ja suloinen kuvitus tuntui ihastuttavan nyt varsinkin kuopustani, joka halusikin tämän juhlakirjan myötä katsella myös kaikki muut Elsa ja Lauri -kirjat lävitse.

"Puheessa äiti kertoo hauskoja tarinoita mummusta ja lapsuudestaan. Elsaa naurattaa kovasti tarina, jonka mukaan mummu oli leikkinyt lastensa kanssa piilosta ja nukahtanut sängyn alle odotellessaan löytäjää."

- Kerttu Ruuska ja Nadja Sarell: Elsa ja Lauri juhlissa

On mukava huomata, kuinka lapsen lukutaito karttuu lukemalla. Pikku hiljaa luku sujuvoituu paremmaksi, myös lapsen ylpeys karttuvasta taidosta on kokemisen arvoista, joten kannustan kaikkia vanhempia kiinnostumaan lapsensa lukutaidosta!

Hyppivä sammakko -kirjasarjassa on todella ihanan vähän lukemista, sillä lauseita on vain noin YKSI per sivu, siis kaksi per aukeama. Tekstissä on pienaakkosia. Lisäksi ainakin kummassakin lukemassamme kirjasarjan kirjassa oli juuri kivasti huumoria ja höperyyttä, sekä hyvä kuvitus. Joten voisipa sanoa harvinaisen laadukkaaksi ensikirjasarjaksi. Ainakin osassa ensilukukirjoista on minusta aika heppoisen oloisia tarinoita, mutta ehkäpä niillekin on lukijansa.

Lisa Smithin kuvitusta Ovela apina -kirjassa

Ovela apina on Anne Cassidyn kirjoittama ja Lisa Smithin kuvittama (Kustannus-Mäkelä, 2001, suom. Sinikka Sajama, kirjastolaina). Veera herää aamulla hieman myöhempään ja huomaa, että apina on tunkeutunut hänen puumajaansa. Alkaa melkoinen taistelu, kun Veera haluaa majansa takaisin. Mutta apina on loppuun asti kunnon ketkulainen. Lapsistani, ja minusta, tämä kirja on tosi hauska. Myös kuvitus toimii loistavasti tekstin kanssa yhteen.

Beccy Blaken kuvitusta Valtsu muuttaa -kirjassa

Valtsu muuttaa (Kustannus-Mäkelä, 2001, suom. Sinikka Sajama, kirjastolaina) kertoo siitä, miltä kissasta tuntuu muuttaa yhtäkkiä uuteen paikkaan. Tilanne tulee täysin yllättäin ja shokkina. Se ei ymmärrä yhtään mitään mitä tapahtuu. Mietipä itse kohdallesi. Hauska kirja muuttamisesta ja toisen näkökulmaan asettautumisesta, joka sopii lapsiperheille oikein mainiosti! Kirjan on kirjoittanut Maeve Friel ja kuvittanut Beccy Blake. Taas hyvää virnettä omaava ensilukukirja!

Tätä kirjasarjaa lainaan ehdottomasti lisää. Ostaisin omaksi jos vielä jostakin saisi!

"Mutta apinalla oli kermakakkuja.
- Maistuuko? se huusi heitellessään kakkuja."

- Anne Cassidy ja Lisa Smith: Ovela apina

Eduard Uspenskin Alas Taikavirtaa (Otava, 2005, ap 1971, suomennos Martti Anhava, 133 s.) osui silmiini kirjastosta ja lähti lainaan heti! Olin nimittäin saanut luotettavan vinkin tästä kirjasta Luettua elämää -blogin Elinan tyttäreltä Annalta ja kirja oli ollut jo kauan etsinnässä. Ja nyt tämä odotus palkittiin!

Myös esikoiseni innostui heti, kun kerroin löytäneeni Uspenskin, jota emme vielä ole lukeneet. Alas Taikavirtaa -kirja ottaa lukijansa heti alkumetreillä matkaansa niin tiukasti, ettei siitä tee mieli tippua pois. Kirjan päähenkilönä on pieni poika nimeltään Mitja, jonka mummo on kertonut hänelle tarinoita Vasilisa Viisaasta, prinsseistä, Satakieli-ryöväristä ja Aa-aa -kissasta. Eräänä päivänä mummo lähettää Mitjan käymään Emilia-mummon luo ja lähettää samalla myös hieman eväitä vietäväksi. Lähtiessään mummo tuumaa: "Katsokin vain ettei hän olisi jo muuttunut jo noita-akaksi."

Ja kylläpä siinä niin käy, Mitja välttää suden matkallaan ja saapuu eukon, tuon noidan luo ja huomaa pian, että mökissä on taikaa. Mökki ensinnäkin omaa kananjalat ja osaa näin kävellä! Ja mökin sisällä on Omena Vadilla Vaeltava, josta voi nähdä mitä keisarikunnassa tapahtuu...

Keisarikunnassa tapahtuukin melko kauheita. Keisari haluaa lopettaa työnsä ja muuttaa maalle isoäidin luo, jossa voi onkia ja kyntää kuten kaikki muutkin ihmiset. Niinpä keisari syöstään vallasta ja tarina pääsee vauhtiinsa. Ja kaikki Mitjan mummon kertomat taruolennot heräävät henkiin. Kirja on uskomaton. Luettua elämää Anna tiivisti kirjaa hyvin, kertoessaan, että kirjassa on ikään kuin monta satua puristettuna yhteen kirjaan. Tarinassa leikitellään klassikkosaduilla ja samalla siinä on oma hieno satunsa, jonka juonessa ja henkilöhahmoissa on karismaa. Kirjaa lukiessaan saattaa vain äimistellä miten uskomattoman mahtava mielikuvitus Uspenskilla on! Hän on kyllä todella, todella upea lastenkirjailija, jolle on vaikea löytää nykyajasta vertaistaan.

Alas Taikavirtaa kaltaisten kirjojen luku asettaa kaikille muille lastenkirjoille epäreilun aseman. Hyvin nopeasti klassikoiden jälkeen moni lastenkirja tuntuu sangen haparasti kyhätyltä ja kirjoista puuttuu kaikki se syvyys ja lumoavuus mitä Uspenskin kaltainen kirjailija osaa lapselle, ja aikuiselle, tarjota. On siis sanomattakin selvää, että ihastuin tähän Viktor Tsizikovin kuvitettuun kirjaan, vaikka kuvitus oli selkeästi vanhentunut. En tiedä toisiko uusi kuvitus kirjan äärelle uusia lukijoita mutta minusta täm alkuperäinenkin on kiinnostava, eivätkä lapsenikaan sitä yllätyksekseni kaihtaneet. On äärimmäisen mukavaa tarjota lapsille erilaista kirjallisuutta ja kuvitusta, kuten tässä: venäläistä klassikkoa. Klassikot eivät kuole koskaan, se tuli taas todistettua.

"... Mutta navetan takana kuivuneen lammen rannalla istuivat prinsessa Nauruton ja hänen palvelijattarensa ja itkeä vollottivat niin kuin ennenkin.
Ja vähä vähältä veden pinta lammessa kohosi."

- Eduard Uspenski: Alas Taikavirtaa

Tällä viikolla Sininen keskitie juhlii kevättä! Kevät on ihanaa aikaa, kun luonto herää ja herättelee myös meidät heräämään luonnon kukkivalle kauneudelle. Joka kevät tunnen, että näkisin sen ensi kertaa. Ja joka keväthän kevät on erilainen. Milloin se tulee rytinällä, milloin hiljaa kuin hipsuhiiri. Millainen kevät meillä tänä vuonna onkaan? Kevät on myös mahtava mahdollisuus tutustua lähiympäristöön ja vähän kauemmaskin. Kun hankikannot häviävät, houkuttelevat havulta tuoksuvat metsäpolut taas erilailla. Maisematkin ovat lähestulkoon täysin muuttuneet uuden vuodenajan edessä.

Tänä keväänä, ja tällä viikolla, esittelyyn pääseekin pari hienoa kotimaista luontokirjaa. Olen pyrkinyt löytämään luontoon liittyviä kirjoja blogiini aina aika ajoin ja näin kevään kynnyksellä niille on jotenkin erityinen paikkansa. Pienet silmät spottaavat vaikka minkälaisia asioita maailmasta ja osoittavat kysymyksensä tietysti meille, aikuisille. Ja mikäpä parempaa kuin kerätä tietoa laadukkaista kotimaisista opuksista, sillä kuka ihme muistaisi ulkoa kaikki maamme lillukat?

Kuvat kirjasta Metsäkasvio (Väre & Laine)

Bongasin iloikseni Henry Väreen ja Jukka Laineen kirjoittaman Metsäkasvion minulle aiemmin tuntemattomalta Metsäkustannukselta (2016, kirja ja kirjanesittelylupa kustantajalta). Kirjassa esitellään Euroopan metsäisimmän maan, Suomen metsäkasvion 290 lajia ja 36 alalajia, jotka kaikki ovat Suomen alkuperäistä lajistoa. Kasvit esitellään kolmen pääotsakkeen alla: sanikkaiset, koppisiemeniset kaksisirkkaiset ja koppisiemeniset yksisirkkaiset. Kirjan yleisilme on kantta ja taittoa myöten hyvin kaunis ja luokseen kutsuva. Siinä on runsaasti kauniita kuvia ja tekstiosuus on jätetty mukavan tiiviiksi. Isojen otsikoiden alaotsikot on eroteltu vihreällä tekstivärillä ja niitä seuraavilla vihreäpohjaisella laatikoilla. Valitettavasti nämä laatikot sekoittuvat hieman toisiin tietoiskulaatikoihin, jotka ovat tismalleen samalla pohjalla tehty.

Kirjan tekstit ovat informatiivisen lyhyitä ja toteutettu välillä ranskalaisviivamaiseen tapaan. Kirjan kuvat olivat pääasiallisesti varsin kauniita ja minulle riittävän informatiivisia. Minulle oikea tietokirja on kuvitettu valokuvin.

Metsäkasvio sai minussa hirvittävän hingun päästä bongailemaan lähimaaston kasveja ja uskonpa, että joku retki lähimaastossa tehdään tämä kirja mukana, tai kasveja retkiltä keräten ja kotona niiden nimiä etsien. Myös lapseni ovat kiinnostuneita kirjan kuvista ja kummallakin tuntui olevan omat kiinnostuksen kohteensa. Metsäkasvion metsätyyppien esittelyn myötä minulle heräsi taas vanha kiinnostukseni puita ja pensaita kohtaan, joiden tunnistusta voisin myös treenata ihan kunnollisen kirjan kanssa!

Hieno kirja ja hyvä perusopus luontokirjojemme joukkoon! Luontokirjojen äärellä voi vain hymyillä, vai voiko...? Katsopa vielä seuraavatkin kirjavinkkini viikon varrelta!

Luonnon heräämisen mukaan, herättelisin myös teitä lukijat kommentoimaan! Joko te olette tehneet keväisiä retkiä ja millaisia kevään merkkejä olette nähneet? Instagramin puolella näkyy jo kuvia muurahaisista, sinivuokoista ja japanilaisista kirsikankukista, ihanaa!

"Tähän oppaaseen valituista kasveista esitellään niiden tuntomerkit, kukinta-aika, ekologia ja levinnäisyys Suomessa. Mitat (mm, cm, m) tarkoittavat pituutta, mikäli ei toisin ilmoiteta. Heino- ja sukutuntomerkit kuvailevat vain kirjan lajistoa, eikä niitä aina toisteta lajikuvauksen yhteydessä. Kursivoinneilla on pyritty korostamaan tuntomerkkejä, jotka ovat jelpoimmin todettavia."

- Henry Väre & Jukka Laine: Metsäkasvio

Kevätviikko jatkuu ilahduttavalla Antti Kolin kirjoittamalla ja (osin) kuvittamalla kotimaisella tietokirjalla Suomen matelijoista ja sammakkoeläimistä (Metsäkustannus, 2016, 180 sivua, saatu kustantajalta esittelyyn). Kirja sopii mielestäni oikein hyvin myös lasten tietokirjaksi. Keväisin varsinkin sisiliskot ovat minusta mukavaa bongailtavaa. Käärmeet vähemmän (samoin punkit). Matelijat ja sammakkoeläimet ovat varsinkin poikani mielenkiinnon kohteena, joten hänen kanssaan pääsen tutustumaan itsekin noihin niljakkaisiin, hieman pelottaviinkin otuksiin (mielellään kuvakirjan kautta).

Antti Kolin kirja on varsin näyttävän ja laadukkaan näköinen opus. Valokuvat ovat hienoja, mielenkiintoisia ja välillä lähes liian todellisia (varsinkin käärmekuvat, grrr!). Myös tekstit on kirjoitettu kiinnostavasti ja asiantuntevasti. Luin kirjan tekstejä osin itse ja osin lapsille ääneen lukien. Kirjassa on paljon sellaista tietoa mitä on mukava ihmetellä yhdessä. Kirja jakautuu viiteen otsikkoon: 1. Herppien yleinen rakenne ja toiminta, 2. Ihminen ja herpit, 3. Suomen lajisto, 4. Sammakkoeläimet ja 5. Matelijat.

Antti Koli: Suomen matelijat ja sammakkoeläimet

Kirjan ääressä viihtyy koko perhe ja varsinkin mukavinta on se, että kirja todellakin pysyttäytyy Suomen herppien (eli matelijoiden ja sammakkoeläinten) esittelyssä. Se tuntui ihmetyttävän lapsiani ja samalla se oli mukavan selkeää. Näitä tosiaan kaikkia esiintyy Suomessa, joskin ei ihan kaikkia juuri meidän takapihallamme. Kirjassa on montakin herppiä, joita en ole koskaan nähnyt, esimerkiksi alppivesilisko tai rupilisko! Kirja johdatti meidän myös mielenkiintoisen keskustelun äärelle: mitä meillä ei ole olemassa? Nimesimme möröt, peikot ja prinsessat. Jälkimmäisestä oli kahta mielipidettä, varsinkin lapsellani, joka ilmoitti olevansa oikeasti barbi.

Loistavaa, että tällaisia kotimaisia luontokirjoja on saatavilla. Ja enkö vasta valitellut, että lasten tietokirjoja ilmestyy niin vähän? Sitä pitää vain näköjään osata katsoa vähän laajemmalta alueelta! Antti Koli on tietokirjailija, valokuvaaja ja ammatiltaan biologi, ja tämä laaja taitopohja näkyi suoraan kirjan laadussa. En keksi mitään korjattavaa kirjassa: se on selkeä, kaunis ja kaikin puolin toimiva tietokirja. Nyt vaan silmät auki entistä tarkemmin, jos vaikka pian bongattaisiin tuttujen sisiliskojen lisäksi myös vaikka sammakoita. Käärmeiden bongailua yritän kyllä välttää jalkojani tömistelemällä, joka todennäköisesti vaikeuttaa myös muiden herppien bongailua... Hmm. Tässä kirjassa on kuitenkin kerrottu myös se, kuinka voit suojautua niin, että herppien bongailu on turvallista, vaikka kyykin sattuisi vastaan.

"Parasta eläimissä on niiden kohtaaminen, kameran kanssa tai ilman. Matelijoiden lähelle pääsee kulkemalla rauhallisesti niiden mahdollisilla esiintymispaikoilla sopivassa säässä. Sammakkoeläimiä haikailevan kannattaa mennä keväällä kutulampien rannoille."

- Antti Koli: Suomen matelijat ja sammakkoeläimet

Olen etsinyt koko lasteni olemassaoloajan hyvää perhoskirjaa. Oikeasti! Joka kevät ja alkukesästä kiinnitän huomiota perhosiin ja voivottelen sitä, että tunnistan vain ne perusperhoset. Ja viimeisimmän luonnontieteellisen museon jälkeen voinen todeta, että nekin väärin!

Löysin kivijalkakirjakaupan alesta Jussi Murtosaaren ja Patri Mäntysen Perhosten vuosi, Suomalaiset perhoset saaristosta tuntureille -kirjan (Minerva, 2013). Katselin kirjaa kaupassa moneen otteeseen, hmm, ei näytä perinteiseltä perostietokirjalta, jota oikeastaan olen etsinyt mutta... Oliko joku vinkannut tästä jossain? Kyllä, Pihi nainen oli vinkannut tästä kirjasta aiemmin. Niinpä menin ja ostin kirjan.

Perhosten vuosi on upea kirja perhosista. Kirja on tietokirja, mutta se kertoo perhosista sujuvasti kirjoitetuilla tarinamaisilla teksteillä. Olen lueskellut kirjaa nyt toistaiseksi sieltä täältä ja äimistellyt siitä oppimiani faktoja perhosten elämänkaaresta, ruokailusta ja vaikka mistä! Olen myös kertoillut näitä tarinoita lapsillemme. Kirja on varmasti perhosten ihailijoiden timanttiopus, joka innostaa ja lumoaa. Sitä voi lukea sieltä täältä mutta samalla se tempaa otteeseensa niin, että sen tahtoo hotkaista kokonaan. Kirjan valokuvakuvitus on todella kaunis ja kokonaisuus (taitto) on laadukasta ja miellyttävää.

Tällä viikolla olen esitellyt teille kolme upeaa luontokirjaa, sillä toivon, että löydätte nämä ja monet muut kotimaiset, laadukkaat tietokirjat, jotka sopivat niin aikuisille kuin lapsillekin. Kevät on herännyt, ulkona tuoksuu multa, metsäpolut ovat jo monin paikoin avoimet, aurinko lämmittää ja pienen pienet, ja vähän suuremmatkin, öttiäiset hierovat silmiään ja astuvat varovaisesti uuteen, kirkkaaseen kesään. Toivotan lukijoilleni upeaa kevättä, rentouttavia luontoretkiä ja uusia lumoavia luontohavaintoja!

"Laikkumittari (Abraxas sylvatus) ja monet muut lajit matkivat ulkonäöllään ja -muodollaan linnun ulosteita. Ne luottavat suojaukseensa niin varauksettomasti, että istuvat usein varsin avoimesti lehtipuiden lehdillä."

- Jussi Murtosaari ja Petri Mäntynen: Perhosten vuosi

Ja laitetaanpa vielä vanhoja vinkkejä keväisille retkille, joita olittekin jo jonkun verran tällä viikolla arkistosta löytäneet!

Lintubongaukseen Lasse J. Laineen Suomen linnut tunnistuopas, esittely löytyy täältä.

Retkeilijän kansallispuistot, Jouni Laaksosen kirjaesittely löytyy täältä.

Ja saman miehen, Jouni Laaksosen loistava, Lapsiperheen retkeilyopas löytyy esiteltynä täältä. Tämän kirjan bongasin kirjakaupan alehyllyssä, teki suorastaan mieli ostaa toinen itselle mökkikappaleeksi, mutta sitten tulin järkiini.

Ja Väreen ja Laineen Metsäkasvion kukkasia löytyi myös tavallisina pelikortteina. Luulin aluksi, että kortit olivat joku kasvistokyselypeli mutta kyseessä on siis tavan pelikortit. Ja ei muuta kuin sadepäiviksi pelaamaan!

Näillä keväisillä kuvilla toivottelen keväisiä viikkoja lukijoilleni!

"Maahan on ilmestynyt pälvipaikkoja vasta nimeksi, kun ensimmäiset nokkosperhoset (Nymphalis urticae) vilahtavat lentoon. Tämä tapahtuu hätäisimmillä yksilöillä joskus jo helmikuun lopulla."

- Jussi Murtosaari ja Petri Mäntynen: Perhosten vuosi

Kirjatiikeri -sarja on Kustannus-Mäkelän suuraakkosin tavutettu kirjasarja. Pyysin Alexandra Fischer-Hunoldin ja Betina Gotzen-Beekin Veikeä metsänväki -kirjan lukuumme todella kauniin ja kutsuvat kannen vuoksi (2016, suomennos Seija Kukkonen).

Kirjassa on neljä lyhyttä tarinaa Töykeä orava, Hurjasti töitä!, Toivomuskivi ja Pieni ihme (41 sivua). Kirjan tarinat ovat pieniä suloisia satuja. Tarinat ovat aika vaivattomia, ja eivät ihan yllä kauniin ja värikkään kuvituksen rinnalle. Tarinoissa on pieniä viitteitä vanhoihin satuihin, kuten kaupunkilaishiireen ja maalaishiireen, joka sopii hyvin tämän ajan kuvaan, kun kaupunkilaishiiren pää on täynnä työntekoa ja vasta maalla hän osaa höllätä. Hmm.

Mukava nähdä ensikirjoissa näin kaunista kuvitusta! Lisää ensikirjoja tulossa vielä tänäkin keväänä, ja nämä kirjat löytyvät nyt myös helppolukuiset ja luenitse -tägien alta.

"EI-KÄ PÖL-LÖ KER-RO
KE-NEL-LE-KÄÄN, ET-TÄ
"KO-VIS-KIN" PEL-KÄÄ JOS-KUS."

- Fisher-Hunold ja Gotzen-Beek: Veikeä metsänväki

Jens Andersenin Astrdi Lindgrenista kertova Tämä päivä, yksi elämä -kirja on kevään kiinnostavimpia elämänkertakirjoja (WSOY, 2015, suomennos Kari Koski, saatu kustantajalta). Luin sitä aika pitkän ajan sisällä, sillä kirjassa tosiaan riittää luettavaa. Kirjassa esitellään varsin yksityiskohtaisellakin tasolla kirjailijan elämää: esikoispojan sijaisperheessä oloa, taloudellista ahdinkoa ja pulmia aviomiehen kanssa. Samalla kirjassa kuvataan kirjailijan runsasta tuotantoa ja työtä naisena kirjojen maailmassa. Asioita, joista voi vain olla lukijana syvästi kiitollinen.

Luin kirjaa aluksi varsin suurella ruokahalulla. Varsinkin Lindgrenin lainaukset olivat mienusta kauniita ja sai minut pohtimaan lapsia ja lapsuutta- ja elämää ennen kaikkea. Lindgren on puolustanut lapsia ja kokenut heidät selvästikin hyvin ajattelevina ja itse toimivina yksilöinä. Sen myös me voimme todeta, kun luemme Lindgrenin kirjoja. Kirjojen tarinat eivät suojele lasten korvia elämän kurjuudelta, köyhyydeltä tai kuolemaltakaan. Selkään voi saada tottelemattomuudesta, kuten tuohon aikaan vielä kuvaan kuului.

Meillä kuunnellaa paljon Lindgreniä äänisatuina ja ne tuntuvatkin olevan lasten suosikkeja. Koskaan en ole joutunut selittelemään ajan kuvaa sen koommin. Ilmeisesti pääkuuntelija, esikoululainen, jo ymmärtää sen suhteellisuutta. Varsinkin Melukylän tarinoita saatan jäädä itsekin kuuntelemaan hetkeksi, sillä Lindgrenin kirjoissa on jotain niin kaunista. Astrid Lindgren onkin ollut poikkeuksellisen taitava lapsen äänen kuvaaja ja maailman hahmottaja. Voi kunpa me aikuisetkin muistaisimme iloita arjen pienistä asioista ja pysähtyä pikkuiruisten muutosten äärelle. Ei tiedä miten hyvä ryppyjenpoistaja tuo taito olisikaan.

Lindgrenin kirjaa on luettu blogeissa myös mm. näissä Kirjojen keskellä, Luetut, lukemattomat , joista löydätte parempaa kuvausta kirjan kokonaisuudesta. Kirja tuntui minusta hieman raskaalta varsinkin loppuaan kohden. Mutta luin sen kuitenkin hyvällä mielenkiinnolla jo siitä syystä, etten ole Astrid Lindgrenista aiemmin lukenut. Välillä kirja sai minut ihan liikuttumaan ja kirjailijan herkkä ja samalla niin vahva persoona tuntui minusta hyvin koskettavalta. Ja voi voi, vielä on meillä edessä niin monta upeaa Astrid Lindgrenin kirjaa, joiden äärellä saan taatusti liikuttua ja nauraa. Oltua pieni lapsi hetken itsekin.

"Ei ole helppoa olla lapsi, ei! Se on hyvin vaikeaa, hyvin vaikeaa. Mitä se edes tarkoittaa - olla lapsi? Se tarkoittaa, että täytyy mennä sänkyyn, nousta ylös pukautua, syödä, harjata hampaat ja niistää nenänsä silloin kun aikuisille sopii, ei silloin kun itselle sopii. (...)
Olen usein pohtinut, miten mahtaisi käydä, jos rupeaisi kohtelemaan aikuisia samalla tavoin."

- Astrid Lindgren, kirjassa Jens Andersen: Tämä päivä, yksi elämä

Claire Alexanderin kirja Päivän paras hetki houkutti minut kauniilla, hieman hempeilevällä kannella luokseen (Kustannus-Mäkelä, suomennos Terhi Leskinen, 2016, saatu kustantajalta). Samalla, kun tartuin hymyillen tähän selkeään isä on paras -kirjaan, aloin pohtia mitä äiti on paras -kirjoja olenkaan lukenut. Jäipä muuten lista lyhyeksi. Mistä tämä johtuu?

Päivä paras hetki on todella hieno kuvakirja. Siinä Vertti niminen koira menee kouluun ja isä lähtee töihin rakennustyömaalle. Vertin päivään mahtuu monenlaista kommellusta mutta välitunnilla hän näkee ison soturin ja uskoo, etä siellä varmasti istuu isä! Kun kaksikko illalla juttelee arkipuuhien lomassa päivästään, käykin ilmi, että myös isän päivän aikana sattui monta harmillista juttua. Mutta mikä helpottikaan isän oloa keskellä työpäivää? Se ainakin ilahdutti minut lukijana kovasti.

Kirja on todella hyvä arkikirja ja kauniilla kuvituksella. Varmasti yksi kevään eheimmistä lasten kuvakirjoista. Noinhan se on, että arkipäivisin me monissa paikoissa eläjät koemme itse kukin vaikka minkälaista. Kirja kannustaa juttelemaan ja jakamaan päivällä koettuja asioita ja olemaan läsnä silloin, kun vihdoin yhdessä ollaan. Juttelussa koiran jakavat arjessa koettujaan pettymyksiä ja kömmähdyksiä, jotka yksin kannettuna voisivat harmittaa enemmän kuin on tarpeen.

Oletko sinä kiinnostunut lapsesi päivähoito- tai koulupäivästä? Entä jutteletko joskus omasta työstäsi lapsellesi? Uskon, että lapsen päivästä kiinnostuminen on hyvin tärkeää lapselle. Se kertoo, että välitämme lapsistamme ja myös arvostamme mitä hän mm. koulupäivän aikana tekee. Vaikka arki meneekin pitkälti eri kuvioissa, keskustelun kautta voimme silti jakaa kokemuksiamme yhdessä. Ja se yhdistää meidät taas perheeksi, jossa haluamme tuntea toinen toisemme ja koemme toisemme kiinnostaviksi ja rakkaiksi.

Mukavaa arkiviikon alkua kaikille!

"Minun päiväni paras hetki on juuri tämä hetki,

kun saan olla tässä sinun kanssani, isi sanoo,"

- Claire Alexander

Sopu sijaa antaa!

Kissa Killin villi lelupäivä

Täydellinen eväsretki

Hilla siivoaa

Onnenpäivä

Mikä ihmeen krokotiili?

Pää tyynyyn!

100 asiaa jotka haluat tietää

Pikkurillin käsikirja

Neuvokas Nelikko: Pyöräpeli

Elsa ja Lauri juhlissa

Hyppivä sammakko -kirjasarjan Ovela apina ja Valtsu muuttaa

Alas Taikavirtaa

Kevätviikko Sinisellä keskitiellä: Metsäkasvio

Kevätviikko Sinisellä keskitiellä: Suomen matelijat ja sammakkoeläimet

Kevätviikko Sinisellä keskitiellä: Perhosten vuosi

Kevätviikko Sinisellä keskitiellä: Vikat vinkit lapsiperheille

Veikeä metsänväki

Tämä päivä, yksi elämä

Päivän paras hetki