Quantcast
Channel: Sininen keskitie
Viewing all 286 articles
Browse latest View live
↧

Tatu ja Patu etsivinä

September 10, 2016, 12:34 am
$
0
0
Tatu ja Patu on monelle perheelle yksi vuoden odotetuimmista kirjoista. Tällä kertaa Tatu ja Patu ovat ryhtyneet etsiviksi ja Tapaus Puolittaja tuottaa päänvaivaa. Ja siinäpä sitä onkin, kun Outolan isopäiset pojat pohtivat kummallisia sattumia, salaperäisyyden ilme kasvoillaan.



Tatu ja Patu etsivinä toimi jälleen kerran (Otava, 2016, saatu kustantajalta). Aino Havukaisen ja Sami Toivosen rakentelema tunnelma saa äänenpainoni mataloitumaan ja kirjaan tulee vanhanaikaisen etsivätarinan poljenta. Lapseni nauttivat tätä dekkaria silmät ja korvat kovina ja veikkauksia ja havaintoja huudahdeltiin aina mahdollisissa hengähdystauoissa. Mukana on hieman jännitystä, ja samalla hersyvää huumoria vauva-huumoritasolla. Rankka ristikkäisyys toimii loistavasti.



Kirjan sarjakuvamaisuus pohjustaa mukavasti lukijoitaan tarkkailemaan kuvavihjeitä ja toimimaan itsekin samalla kuten etsivät konsanaan. Tämän kirjan äärellä viihtyi jälleen kerran koko perhe, joten suosittelen! Joko te olette ehtineet lukea tämän kirjan ja tykkäättekö?


"Minulla ei kuitenkaan ollut vaihtoehtoja. Silminnäkijöitä oli kuulusteltava välittömästi.
Huomasin, että viereisessä huoneessa eräs hampaaton kaljupää seurasi katseellaan jokaista liikettäni."

- Havukainen ja Toivonen: Tatu ja Patu etsivinä
↧
Search

Vauhdikkaat ötökät

September 12, 2016, 1:00 am
$
0
0
Tony Mittonin ja Guy Parker-Rees ovat tehneet Vauhdikkaat ötökät -kuvakirjan (Kustannus Mäkelä, 2016, suomeksi riimitellyt Raija Rintamäki), joka toimii kaikessa yksinkertaisuudessaan oikein mukavana peruslastenkirjana. Siis sellaisena, joka ei herätä suuria tunteita mutta antaa pienimmille hyvää mieltä ja mukavaa höpölöpötystä ja turvallista toistoa.
Näitä kirjoja luetaan meillä varmasti määrällisesti eniten.


Vauhdikkaat ötökät pistävät bailut päälle ja yksi meinaa myöhästyä joukosta. Mutta eiköhän kaikki pääse joraamaan. Henkilökohtaisesti Mittonin kuvitus ei minun päätä huimaa, eikä tarinakaan sykähdytä aikuismieltäni, mutta silti huomaan, että pienimmäiseni sydän sykähtää, kun kirja polkee rytmikkäästi ja loruillen. Vaikka saatan hehkuttaa blogissani suuren suuria kirjoja, niin lasten näkökulmasta monesti ne hieman tylsät ja pienellä sykkeellä käyvät kirjat voivat olla arjessa kaikkein mukavimpia. Kun siinä perusarjessakin on usein ihan riittävää kuormitusta, niin silloin tasaisempi ja turvallinen kirja tuo mukavaa rentoutusta päivän kiireisiin.



Lapseni nykyään hihkaisevat kuorossa heti kun huomaavat, että kirja on tehty lorumuotoon. Heistä se selvästikin on mukava juttu.

"Svengi lennokas ilmoille kajahtaa,
tanssiin ötökät villisti singahtaa."

Mitton ja Parker-Rees: Vahdikkaat ötökät
↧
↧

Unen aika

September 14, 2016, 6:30 am
$
0
0
Onko etsinnässäsi mukavia lastenkirjoja arki-iltojen ratoksi? Värikäs syksy tarjoilee monenmoista lastenkirjaa ja varmasti jokaiselle löytyy lempparinsa. Chris Haughton on jo monen perheen suosikki tyylikkäällä grafiikallaan ja humoristisella otteellaan. Unen aika onkin samaa tyyliä jatkava mutta selvästi nukutukseen ja rauhoittumiseen painottuva kirja.


Unen ajassa metsäneläimiä alkaa nukuttaa, värit ovat kuin lapin revontulissa ja raukaus levittyy kirjan sivuilta moniaistillisesti "OOOH...... HOIJAAA". Väkisinkin alkaa haukottaa. Mutta Pikku nalle ei haluaisi nukahtaa. Mutta kun kaikki muutkin jo nukkuu niin äkkiä nalleakin venytyttää ja haukottaa: "OHHHH....... HOIJAA".


Kirja on yksinkertaisuudessaan ihanastuttava unikirja. Illan viimeinen hidas. Sopii myös loistavasti päikkärimenokirjaksi. Kuvitus on suloista ja sivuista löytyy pikku ylläri, kun osa sivuista aukeaa kuin joissakin Eric Carlen klassikkokirjoissa. Unen ajassa on myös kikkailua: välimerkit puuttuu, kuten myös isot kirjaimet. Mitähän sillä halutaan kuvata? Ettei nukkumaan mennessä olla enää niin tarkkoja tai keskitytä pilkun tarkkoihin juttuhin...? Ääntelyt ovat tämän kirjan toisto-osuus ja hassuutus. Kirjan alussa ja lopussa on myös tähtikarttoja, jotka avaavat kirjan eri kontekstiin isommille kuulijoille ja herätti varsinkin koululaiseni kiinnostuksen. Loistava idea sekin!


Chris Haughtonin kirjat ovat sympaattisen ja klassisen tyylikkäitä. Niiden tarinoissa on mukavasti hyvää tuulta, huumoria ja hempeyttä. Menemättä liian makeaksi. Myös kuvitus on suureksi edukseen. Unen ajan lisäksi meillä luetaan myös runsaasti Voi sinua, Sulo! -kirjaa mutta Ihan hukassa on ollut vähän aikaa huililla. Sitäkin luettiin yhteen aikaa ihan jatkuvasti. Eli hyvin pitkäikäisiä kirjoja- johan olet tutustunut?


"kyllä nyt on jo unien aika"
sanoo iso Muhkea Karhu

- Chris Haughton: Unen aika
↧

Ella ja kaverit rakentavat ihmekoneen

September 16, 2016, 1:30 am
$
0
0
Ella ja kaverit on Timo Parvelan suosittu ja moniosainen lastenkirjasarja. Ja nyt mekin uskallauduimme kirjasarjan ääreen, Pate -kirjan lumouksen ansiosta. Huomaankin, että ilmeisesti Pate-kirjat ovatkin Ella-kirjojen spin off, eli jatkosarja yksittäisen henkilön kautta.


En ole aiemmin lukenut Ella -kirjoja, joten saatan tuumailla nyt melko perussettiä. Ella -kirjoissa tosiaan painottuu tuo "ja kaverit", sillä itse en kokenut Ellaa millään tavoin tässä kirjassa päähenkilönä. Yhtä lailla kaikki Ellan luokkalaiset olivat äänessä. Kirja perustuikin pitkälti lasten dialogeihin ja sitä kautta toistoihin, kun kukin lapsista puhui toistomaisesti omalle persoonalleen tyypillisellä tavalla. Tämä tuntui olevan lapsista kivaa!

Ella ja kaverit rakentavat ihmekoneen (Tammi, 2016, kuvitus Mervi Lindman) -kirjassa lapset päättävät auttaa pulassa olevaa opettajaansa ja koulua, jonka rahat on loppu. Jopa joulujuhlat ovat vaarassa. Opettaja päättää perustaa firman, Potta Oy:n, jolla ansaitsee koululle rahaa mutta firman kulut nousevat edustustarvikkeineen jo aluksi niin korkealle, että suunnitelma on melko susi. Lapset päättävät tehdä kalevalalaisen sammon, eli ihmekoneen, josta saisi oikealla lorulla jauhettua kultaa velkaantuneen opettajan pelastukseksi. Ihme kyllä kone ei ota toimiakseen, vaan putkauttaa ilmoille milloin mitäkin kummallista, kuten käytetyn tutin.


Ella -kirja vaikuttaa turvallisen mukavalta ja höpölöpöhassuttelevalta kirjalta. Lapset tuntuvat nauttivan, ja nauravan, ja koukuttuvat kirjan melko yksinkertaisiin kikkoihin, kuten mitä sammosta seuraavaksi tulee ja missä kohtaa kohta sanotaan potta tai jotain muuta höperöä. Kirja ei sinänsä räjäyttänyt minun maailmaani, mutta lapseni pitivät siitä kovin, ja huvituinpa itsekin aika ajoin ja pysyin kirjaa lukiessani hyväntuulisena. Että uskonpa, että tulemme lukemaan Ellaa ja kavereita jatkossakin ja varsinkin lainaamaan niitä äänikirjoina.


Mervi Lindmanin houkutteleva, suloinen ja vauhdikas kuvitus on todella hyvä. Kuvat ovat minusta mukavan monipuolisia, eli vaikka kirjannimessä lukeekin tytön nimi uskon, että kuvitus mahdollistaa myös poikien kiinnostumisen kirjaan. Ainakaan sillä ei ole sitä suoraan kumottu.
Seurataanko teillä Ellaa ja kavereita?


"-Vaippa!
Kone oli tehnyt vaipan.
- Mutta onko se kultaa?
minä kysyin.
Pate katsoi vaipan sisään.
- On se kyllä melko saman väristä, kellertävää, 
hän arvioi."

- Timo Parvela: Ella ja kaverit rakentavat ihmekoneen
↧

Mauri ja mini-isoveli

September 17, 2016, 11:00 pm
$
0
0
Veera Salmi on rohkea ja suosittu lastenkirjailija. Puluboit ovat jo legendaa. Mauri -kirjasarjan esikoinen nousi Finlandia junior ehdokkuuteen ja nyt Mauri -kirjat saivat jatkoa osalla Mauri ja mini-isoveli (Otava, 2016, kirja saatu kustantajalta).


Tällä kertaa Mauria vaivaa yksi iso juttu. Nimittäin koulussa velloo ykätauti, joka kaataa oppilaan toisensa jälkeen ja myös Maurin puhumaton kaveri Chi saa vatsataudin. Mauri pyrkii kartoittamaan millä tavoin suojautua tuota inhottavaa tautia vastaan. Käsidesiäkin ostetaan. Mukana seikkailevat myös Maurin kännykkämielikuvitusolennot hali-halit, jotka pirteään pikkutapaansa pysyvät positiivisena, vaikka oksu ja ripuli iskee heihinkin. Mauri osaa lohduttaa, että kyllä se lepäämällä ohi menee.


Maurin sängyn alla kuultaa myös jotain epäilyttävää. Halihalit osaavat nimetä hohtavan esineen kuumunaksi. Kuumunasta kuoriutuu mielikuvituksellisesti jotain mikä täyttää hetkeksi Maurin toiveen saada isoveli, joita Chilläkin on kaksin voimakkain kappalin.


Mauri -kirja oli oikeastaan aika hyvä. Ajatus oksennustaudista kirjassa ei houkutellut minua kirjan ääreen, mutta tartuin siihen siitäkin huolimatta. Ehkä on kuitenkin ihan hyvä, että ällöistä ja usein pelottavistakin taudeista puhutaan humoristisesti ja normalisoidaan ne arkeen kuuluvaksi. Sitähän ne valitettavasti ovat. Mauri ja mini-isoveli -kirjan tarina on mielestäni ehkä hieman hajanaisempia kuin aiempi kirja ja kuumuna -osio tulee vasta kirjan lopussa, vaikka onkin kirjan otsikkona. Halihali ovat kirjan suola ja niitä odotetaan ja luetaan vielä pari kappaletta lisää, jotta halihalit saadaan vielä tälle illalle luettua- sillä ne ovat lasteni lemppareita (ja halihaleja voisi olla enemmänkin).


Veera Salmen kuvitus on simppeliä "ruutuvihkokuvitusta" (kaikki sivut ovat ruutuvihkopohjaisia), koska se on Maurin omaa kynänjälkeä. Kuvat ovat ihan mukavat ja varsin hauskat. Halihalien Ja Maurin tekstarit on piirretty kirjaan puhekuplin ja puhekuplia ja sarjakuvaakin löytyy muutenkin perustekstien kevennykseksi. Veera Salmi tietää kyllä miten koukuttaa lapsia kirjojen ääreen ja kirjoittaa lasta kiinnostavasti: hulluttelevaa ja rohkeaa tekstiä! Possukivaa! Joo beba heiluu!


"Toisen kerran meillä oli hyväntekeväisyysjuoksu Eltsun urheilukentällä. 
(...)
Waude, me hypittiin luokassa ja juhlittiin tulosta, Mustafe hyppäsi pulpetin päälle ja karjui: "Kuka on kingi". Me pelättiin, että nyt kyllä Mustafe joutuu käytävään, mutta opettaja nauroi vaan iloisena ja sanoi että on ylpeä meistä. Lopuksi me saatiin kaikki kiivetä pulpettien päälle ja kerjua kolme kertaa tosi kovaa: "Kuka on kingi!" Se oli ihan sikasiisti ja possukiva päivä."

- Veera Salmi: Mauri ja mini-isoveli
↧
↧

Elmeri ja juoksukisat

September 22, 2016, 8:35 am
$
0
0
David McKeen Elmeri ja juoksukisat -kirjassa (2016, Kustannus-Mäkelä, suomennos Terhi Leskinen, kustantajalta saatu) Elmeri järjestää norsuille juoksukisat. Eri väriset norsut lähtevät matkaan mutta matkalla eivät kaikki muistakaan pelata reilun pelin sääntöjen mukaan.



Kirjan juoni on simppeli. Kamppaaja diskataan mutta katumus huomataan ja lopun palkintojen jaossa myös katuva norsu saa palkintonsa, aivan kuten kaikki muutkin juoksijat. Kirja on silti simppeliydessään oikein mukava ja rento. Siinä opetellaan värejä siinä missä myös perussosiaalisia taitoja ja kerrotaan miten erilaisia me kaikki norsut olemme.


McKeen Elmerit ovat monen perheen lemppareita, eikä suotta. Myös meillä varsinkin päiväkoti-ikäinen tykkää kuunnella näitä kerta toisensa jälkeen. Elmerit on värikkäät iloisia kirjoja, jotka sopivat monenlaisiin yhteislukuhetkiin!
Joko tunnet sä Elmerin?


"Vaaleanpunainen ja Violetti saapuivat perille yhdessä.
Ne nauroivat katketakseen niin että juoksusta ei tullut mitään."

- David McKee: Elmeri ja juoksukisat
↧

Sannan päiväkoti

September 23, 2016, 10:00 pm
$
0
0
Kun nyt niistä sosiaalisista taidoista höpötetään ja tunteista ynnä muuta, niin kyllä niistä on höpötetty kautta aikojen. Ihminen, myös lapsi (!), on kokonaisuus, jolle on hyvä tarjota monenlaista. Kun erilaista harjoitellaan, se auttaa elämässä monintavoin eteenpäin. Sillä elämä on usein monimutkaista.



Oma klassikkolempparini on Gunilla Wolde ja hänen Sanna ja Teemu -kirjansa. Onko näitä voittanutta? Kirjant ovat jo ulkomuodoltaan täydellisiä: pieniä neliön muotoisia, jotka kutsuvat myös taaperon vanhempaa kirjan äärelle. Kuvat ovat värikkäitä, ilmeikkäitä, iloisia ja suuria. Ja teksti kuvitukseen lyhkäinen, ytimekäs, selkeä ja samalla hyväntuulinen ja kaunis.



Sannan päiväkoti lähti matkaani kirjakaupasta, koska nyt sen sieltä sai. Mietin nanosekunnin, että ovatko lapseni kirjalle jo liian isoja, ja nauroin melkein ääneen. Päiväkotimaailma on meille nyt ja vielä eteenpäinkin ajankohtainen juttu. Sannan päiväkoti kertoo Sannan ja kaverien päivästä, päiväkodissa. Sanna vilkuttaa äidille ja alkaa leikkimään. Mutta eipä leikit aina sovi yhteen: "Sanna ja Tanja suuttuivat niin että he joutuivat riitaan." . Tavallista arkea siis, ja tunteiden ja sosiaalisten tilanteiden kohtaamista, niin kotona, päiväkodissa kuin joka paikassa.


Sanna -kirjat ovat ihania. Niissä on joku tavallisen turvallinen rytmi, josta pidän. Ne suorastaan uhkuvat toivoa lapsiarjen keskelle. Ja näitä kirjoja minäkin jaksan lukea useampana iltana putkeen. Sanna ja päiväkoti on myös loistava arjen aaltojen tasoittaja päiväkotipäivän jälkeen. "Mekin ollaaan...! Meilläkin...!", hihkui lapseni kun Sannan päivä jatkuu. Oikea pikkulasten vertaistukikirja.

Suosittelen.


"Mutta kaikki eivät mahdu yhtaikaa,
ja niin lapset istuvat vuoropäivinä sylissä.
Huomenna on Sannan vuoro istua sylissä."

- Gunilla Wolde: Sanna päiväkodissa (Tammi, ap 1976, uusi painos 2015, suom. Raija Jänicke)
↧

Siiri ja Heppa Huoleton

September 26, 2016, 9:00 pm
$
0
0
Uusi Siiri on ilmestynyt. Olettekos huomanneet, että näitä kirjoja mainostetaan jopa televiissiossa? Lapseni ovat kyllä. Ja mainostetaan tai ei, kylläpä uusi Siiri on taas hyvä. Ihan oikeasti.


Siiri ja Heppa Huoleton (Tammi, 2016, saatu kustantajalta) on Tiina Nopolan kirjoittama 14. itsenäinen osa Siiri -kirjasarjassa. Luulisi jo, että kirjat alkaisivat toistaa itseään väsymykseen asti, mutta itse asiassa minä melkein pidän enemmän näistä uusista. Ote napakoituu koko ajan ja Mervi Lindmanin kuvitus on superlaatua etukannesta takakanteen saakka. Siis katsokaapa vaikka kuvista.



Siiri innostuu tekemään itselleen keppihevosen nähtyään niistä telkkarissa ohjelman (kirjassa on myös ohje, jotta lukijatkin voivat tehdä omansa!). Myös Siirin kaveri pikku-Otto innostuu keppiheppailusta ja niinpä pian pikku-Otollakin on omansa. Hepat pistetään yöksi vajaan ja Pilli- ja Pullamaiset keski-Otto ja iso-Otto juonivat hätistelevänsä höperöitä heppahulluja seuraavana päivänä. Mutta käykin niin, että naapuruston uusi tyttö kuulee Ottojen kuiskailun väärin "näpistelyksi" ja meneekin pelastamaan Siirin hepan tuolta aikeelta...


Siirin heppa on hetken kateissa mutta pian tilanne saadaan ratkottua. Kirjassa on monenlaisia lasten tavallisia leikkitilanteita, joissa asioita ymmärretään väärin, toiselle tulee paha mieli tai leikit eivät suju ihan yhteen. Kirjassa ratkaistaan lapsenomaisen iisisti se miten tuollaisia ristiriitoja lapset itse voivat parhaimmillaan ratkaista. Ja lopussa heppastelu ei olekaan enää vauvamaista vaan kaikista aika superhauskaa!

Voin todeta, että tämän kirjan jälkeen meillä on eletty noin kuukauden päivät keppihevonen leikkikaverina (ja ruoka- ja uni-). Että jos vaikuttavuutta mitataan, tässä lienee yksi meidän perheeseen parhaiten vaikuttanut syysuutuus. Kirjaa on myös luettu pyynnöstä useasti. Ja mikäpä tätä hyväntuulista ja kaunista kirjaa on lukiessa!

Jokos teiltä löytyy keppiheppalaisia?


"Heppa Huoleton on kadonut piku-Oton pihasta.
Jos löydät sen, saat palkinoksi keksin."

- Tiina Nopola ja Mervi Lindman: Siiri ja Heppa Huoleton
↧
Search

Paten aikakirjat

September 29, 2016, 1:30 am
$
0
0
Luimme kesällä Paten kalastuskirjan ja ihastuimme kovasti. Siispä myös aiempi Pate kiinnosti kovasti ja Paten aikamatkat lähti ilolla lainaan (2014, Tammi, kirjastolaina).


Aikamatkoissa Paten luo tulee kylään omalaatuinen Pentti-eno. Pate on innoissaan asiasta mutta Pentti-eno ei aluksi vaikuta kovin lapsihenkiseltä tyypiltä. Onnistuupa Pate tuota iloa vielä omilla metkuillaan vahvistamaan (tajuamatta itsekään tehneensä metkuja). Kuitenkin Paten uimaopetuksessa on eräs hemaiseva nainen, joka alkaa Penttiäkin kiinnostaa...



Tarina kerrotaan niin ikään Paten nettikirjoituksena. Välissä on kaverien tekemiä kommentteja Paten tarinaan liittyen. Tarina itsessään ei ole mielestäni yhtään niin kiinnostavaja sukkelasti keksitty kuin Paten kalastuskirja ja huumori on välillä selvästi meidän lapsillemme hilseen yli menevää, hieman aikuismaistakin. Kuitenkin Pasi Pitkäsen kuvitus pelastaa kirjaa paljon, sehän on nimittäin röhönaurutasoa. Loppua kohdin tarinakin alkaa saada hieman vauhtia ja kirjan kokonaisuus jäi ihan hyväksi.


Siksipä myös Paten jalkapallokirja löytyy hyllystämme kirjastolainana, mutta ehditäänkö sitä lukea milloin, se on eri kysymys. Sillä nyt luetaan HARRY POTTERIA!!!!


"Minä päätin tehdä enolle palveluksen ja pestä hänen silmälasinsa ennen kuin hän heräisi. Otin ne varovasti hänen päästään. Aluksi yritin pestä niitä saippualla, mutta laseihin jäi viiruja. Sitten kokeilin muita aineita. Hammastahnasta jäi valkoista töhnää ja vaseliini muutti linssit läpinäkymättömäksi. Vessapaperista jäi keltaista nöyhtää. Lopulta minä luovutin ja vein rillit takaisin enon päähän.
Me olimme jo aamiaisella, kun eno lopulta heräsi.

Eno: Apua! Olen tullut sokeaksi!"

- Timo Parveja ja Pasi Pitkänen: Paten aikakirjat
↧
↧

Flunssaa? Flunssakirjoja syksyyn!

September 30, 2016, 2:43 am
$
0
0
Flunssat kuuluvat lapsiarkeen ja niiden helpottamiseksi voi lukaista vaikkapa lastenkirjoja. Tänä syksynä satuimme lukemaan ainakin nämä kolme sairastamiseen liittyvää kuvakirjaa. Pirkko Haraisen ja Ulla Virkamäen (kuvitus) Rohkeasti vaan, Empo on itsenäinen jatkokirja Empo ja oikea ystävä-kirjalle (Kustannus- Mäkelä, 2016, saatu kustantajalta). Siinä Empon lörpöttelevä kaveri Paavo menettää äänensä kurkunpään tulehduksen vuoksi.





Empo pääsee, tai joutuu, kaksikon puhemieheksi, joka ei aluksi tunnu Emposta luontevalta. Empo on rauhallisempi ja ujompi tapaus, mutta tilaisuuden tullen Empokin uskaltautuu sanomaan jopa tytöille jotain ja ostamaan haluamansa kirjan. Uusi Empo on mukava kirja erilaisuudesta. Meitä on moneksi: toiset höpöttävät hirveästi ja toiset ovat jopa täysin hiljaa tai pelkäävät vieraille puhumista. Ja sitten on meitä siltä väliltä. Tärkeä kirja vähäpuheisuuden teemasta (näitä kirjoja löytyy suomennettuina vähän) ja muutenkin ihan mukava kirja ystävyydestä.


Julia Donaldsonin ja Axel Schefflerin Leo ja lentävät lääkärit kertoo prinsessasta joka haluaa olla lääkäri. Kuningas kieltää sen, mutta sairastuttuaan, prinsessa onkin juuri se, joka kuninkaan parantaa. Satu on loruteltu ja kirja kirjailijakaksikkoa fanittaville varmasti luottokirja (Kustannus-Mäkelä, 2016, suom. Raija Rintamäki, kirjastolaina).


Karma Wilsonin ja Jane Chapmanin (kuv.) Kalle-karhu sairastuu -kirjassa (Karisto, 2016, suom. Tuula Syvänperä, kirjastolaina) Kalle-karhu sairastuu (vitsi tää bloggaaminen on joskus helppoa!). Eläinystävät auttavat karhua monin tavoin ja kun Kalle on tervehtyy kipeän kipeästä ja surkean surkeasta olostaan, niin mitäs sitten tapahtuu? Kyllä, muutkin sairastuu. Simppeliydessään loistava kirja perhearjen flunssakausille. Helpottaa kestämään sitä ikävää oloa mikä usealle (aikuiselle) flunssaan kuuluu. 

Pikaisia paranemisia ja hyväunisia öitä toivotellen...!


"Paavo viittoo kädellään ja muodostaa huulillaan sanat "mene kysymään".
Empo ottaa askeleen, mutta kääntyy sitten takaisin. 
- Antaa olla. Mennään muualle."

- Pirkko Harainen ja Ulla Virkamäki: Rohkeasti vaan, Empo!
↧

Paljonko kello on, Puppe?

October 1, 2016, 10:00 pm
$
0
0
Jos ikuinen kaks-kolme vee Puppekin oppii jo kellon niin kai minunkin on luotettava, että kasvavat lapsenikin niin joskus vielä tekevät. Aloitin kelloon tutustumisprojektia jo viime keväänä, kun ajattelin, että koulun alkaessa kellon tunteminen olisi melko jees juttu! Mutta sittemmin olen ymmärtänyt, että kellon oppiminen ja ajantaju on ihan eri asia.


Paljonko kello on, Puppe? (2016, Tammi, suom Jouko Ruokosenmäki) on Eric Hillin klassikkosarjan pahvikirja päivän kuvaamisesta kellon ja lyhyen tekstin avulla. Pupen päivä käydään tasatuntien kautta aamusta iltaan ja jokaisella aukeamalla lapsi saa laittaa raksahtavat viisarit oikean tasatunnin kohdalle. Samalla lapsi oppii numeroita ja päivän hahmotusta. Ja kumma kyllä, tällainen tehtävä on leikki-ikäiselle kovasti mieleen, vaikka kirja on aikuiselle tylsä kuin tylsä kirja. Pahvikantinen ja pyöreä laitainen Puppe sopii takakannen mukaan jo yksivuotiaasta ylöspäin. Kellon oppimista ei kirjassa luvata.



Kelloon tutustuminen onkin ollut melkoinen projekti. On liikuteltu rikkinäistä seinäkelloa, on tehty Oppi & Ilon kellotehtäväkirjaa (joka on muuten hauska mörkökuvineen, piti ottaa kuviakin teille mutta kirja unohtui mökille), on katseltu digitaalisia kelloja ja jopa ostettu halpisrannekello inspiraatioksi. Kun sitten myöhäisenä kouluaamuna soitan koulukkaalleni, että: "Katsopas kelloa, se on puoli ja varttia vaille pitää olla: välipala syöty, vessassa käyty ja ulkovaatteet päällä.", niin varttia vaille saan vastauksen: " Ai niin.". Just.

Olis vissiin pitänyt aloittaa jo yksveenä sen yhen Puppekirjan lukeminen.


"Kello kolmelta Puppe lukee kirjaa."

- Eric Hill: Paljonko kello on, Puppe?
↧

Talvivaatteet ostettu? Tai suunniteltu?

October 4, 2016, 12:00 am
$
0
0
Lapseni hihkaisi riemusta jo loppukesästä, kun saimme käsiimme Ihanan tarrakirjan (se on sen nimi) Muotisuunnittelija, Talvimallisto (tämä on sen kirjan loppunimi, miten näitä nyt paremmin kirjoittaisi?) (Karisto, saatu kustantajalta, 2016).


Lapseni ihastui kesällä jo aiempaan yhteen Ihanaan tarrakirjaan, jonka olin ostanut kesälomamatkalle viihdykkeeksi. Tarroja laitettiin hartaasti ja niitä myös irroteltiin ja laitettiin uudestaan (tätä en usko kirjan kestävän, mutta niin sitä tehdään kuitenkin). Tuntui vähän hassulta, että nyt tarrakirjassa oli jo talviset mallistot käytössä mutta lastani se ei näyttänyt haittaavan.



Tarrakirja on oikein mukava ja voin kuvitella, että olisin pienenä itsekin ollut näistä ihan innoissani. Naispuoliset hahmot ovat toki mallinmuotoisia mutta onneksi tyypeissä löytyy eri kulttuurien edustusta ja ehkä hiven persoonallisempaa tatsia kuin friendseistä, joiden kohtaan koen vieläkin melkoista ristiriitaa (oletteko katsoneet sitä ohjelmaa?).


Tarrakirjat ovat myös mukava puuha hetkiin, kun odotellaan lääkärille pääsyä, laitetaan ruokaa tai muuten vain tylsistytään. Syysloman mökkeilyynhän tämä onkin ihan supermukava. Mutta jokohan ne JO OSTETUT talvivaatteetkin pitää sinne ottaa?


"Väritä naamiot hyytävän jäisin värein."

- Baggot, Miller, Watt (suom. Susanna Sjöman): Ihana tarrakirja, Muotisuunnittelija, Talvimallisto
↧

Onni-poika menee eskariin

October 6, 2016, 10:30 pm
$
0
0
Koululaisen äitinä eskarivuosi tuntuu jo nyt niin kaukaiselta, älytöntä. Vastahan se oli. Kyllä hyvin moni asia vaihtuu eskarista kouluun siirryttäessä. Varsinkin kuulumisten vaihto, kun luonnollista "vienti/hakukohtaamista" ei enää tapahdu. Mutta Onni-poikapa menee nyt vasta eskariin (Minerva, 2016, saatu kustantajalta).



Sanna Pelliccionin suosittu lastenkirjasarjan Onni on eskaikäinen. Eskaan meno jännittää mutta niin jännittää yhtä toistakin Onni-poikaa, ihan niin paljon, että ärsyttää. Mutta kavereita löytäessä eskaripäivätkin alkavat sujua. Onneista tulee onnellisia. Ja miten polleana Onni-poika tukeekaan päiväkotiin menevää pikkuveljeään nyt, kun itsellä alkujännitys koettu ja todettu: siitä selvitään.



Kirja on tosi kiva kirja uuteen astumisesta ja käy mielestäni eskarin lisäksi päivähoito/kerho ja jopa koulusiirtymään. Olipa hauska kuulla, miten ylpeänä koululaiseni totesi, että hän onkin jo koulussa, kun luimme Onnin eskariin menoa. Pienemmällä olikin sitten tippa linssissä kun ei ikinä pääse mihinkään, vaan pitää junnata päiväkodissa. Voi noita pienimpien kohtaloita!


"- Onni, eskarissa ei tarvitse osata vielä mitään muuta kuin olla toisille mukava ja sen sinä osaat, äti tyynnyttelee."

- Sanna Pelliccioni: Onni-poika menee esikouluun
↧
↧

Aurinkolinnut

October 8, 2016, 4:29 am
$
0
0
Mila Teräksen kirjoittama ja Ilona Partasen kuvittama Aurinkolinnut voisi upean värikkäällä kannellaan kilpailla vuoden kauniimpien lastenkirjojen paikasta. Vain hipaus kultaa lisäksi ja kansi olisi minulle täydellinen (Karisto, 2016, saatu kustantajalta).


Aurinkolintujen sisältö on kuitenkin hieman vaikeaselkoisempi. On vanhempi nainen, Natalia Nokkonen, joka vihaa kadulta kantatuvia lastenääniä. Kuitenkin teekupin rikkoutuessa hän tulee katumapäälle (?) ja lahjoittaa rikkinäisen teekannun lasten leikkiin. Näin hän pääsee itsekin osalliseksi leikin salaiseen karnevaalimaiseen maailmaan, jossa teekannun linnut lennähtävät tanssiin mukaan.


Ilona Partasen kuvitus on upean värikäs, värien käyttö ilahduttaa silmiäni. Kuvituksessa on myös aimo annos persoonallisuutta ja mistä lienee, että olen tuntevani siinä hieman itämäistä kosketustakin.  Myös hahmot ovat monikulttuurillisia. Kuvitus ja tarina on loistavassa yhteistyössä pyörivässä, kuplivassa tarinassaan, jota en oikein ymmärrä mutta lopulta ymmärrän lopettaa yrittämästä ymmärtää. Vai ymmärränkö sittenkään.


Partanen käyttää värejä hauskalla tavalla myös puhekuplien kautta kuplivina tunteiden symboleina. Tämä lähes hallusinaatiomainen kuvaustapa ilahdutti varsinkin nuorempaa lastani, joka rakastaa värejä, ja on varmasti avoimessa iässä ottamaan vastaan erilaista kuvitusta. Ja siksipä sitä on hyvä nyt tarjota.


Raikas, uusi lastenkirja, jonka voisi hyvinkin löytää palkintoraatien suosikeista. Minua kirja hieman hämmensi, mutta miksipä kaikkien kirjojen tulisikaan olla sitä samaa kauraa, jossa nallekarhulle sattuu tapaus a ja sitten kaikki taas on hyvin?


"Lasten nauru välkkyy auringossa
keltaisena,
vihreänä,
turkoosina, kaikenvärisenä."

- Mila Teräs ja Ilona Partanen: Aurinkolinnut
↧

Ritari joka ei halunnut taistella

October 9, 2016, 8:30 pm
$
0
0
Lastenkirjat, jotka kertovat kirjoista ja lukemisesta ovat melkein kuin oma kategoriansa. Kirjoja kirjoista löytyy monenlaisia ja meidän hyllystä löytyy ainakin Morris Lessmore, jonka luimme aika vasta viimeksi, ja onkin ehdottomasti erilainen ja tutustumisen arvoinen kirja. Toinen helpompi kirjoista kertova on Kirjasto-Kaisa -kirja, joka on taas aurinkoisen iloinen kirja lukemisen rakkaudesta.


Ritari joka ei tahtonut taistella on Helen Dohertyn (kirj.) ja Thomas Dohertyn (kuv.) kuvakirja ritarista, joka rakastaa lukemista, eikä tunne paloa turhiin taistoihin. Mutta vanhemmat eivät anna hänen olla pehmo, vaan patistavat hänet seikkailuun. Niinpä ritari kohtaa monta lastenkirjoista tuttua vastustajaa: aarnikotkan, peikon ja lohikäärmeen. Ja kaikki hän taltuttaa hyvän tarinan, kirjan avulla.



Tarina on lorumuodossa, mikä on lapsistani usein mielekästä: "Siinä oli riimi!" (suom. Terhi Leskinen, 2016, Kustannus-Mäkelä, saatu kustantajalta). Kuvat ovat melko täysiä ja kauniin värisiä. Kirjan kokonaisuus on tavanomaisuudessaan mukava ja se on oikein hyvä iltasatukirja.


Tänä syksynä olen kiinnittänyt huomiota, että Kustannus-Mäkelän kirjoissa on kimallusta. Myös tämän kirjan kannessa on nimi ja osa lohikäärmeestä kultaisella. Tämä on mahtava ratkaisu. Kimallus kannessa herättää ihan eri tavalla huomion ja ihastuttaa kauneudellaan.


"Nyt lähenee taajama synkkä,
ja Rikun sydän villisti hakkaa.
Ja kun perille hän saapuu,
kadut täynnä on 
lohikäärmeen kakkaa."

- Helen Doherty & Thomas Doherty: Ritari joka ei halunnut taistella
↧
Search

Gorilla käy jätskillä

October 13, 2016, 12:00 am
$
0
0
Taas on kimalletta kannessa, kun Gorilla käy jätskillä (Kustannus-Mäkelä, 2016, saatu kustantajalta, suom. Sinikka Sajama). Tanen Tuutin tuvassa käy monenlaista sakkia, ja samalla jätskitoiveet ovat laidasta laitaan: tarvitaan homejuuston makuista, matötötteröä ja jäätelöheinää.



Lopuksi gorilla tempaiseekin toiveeksi vaniljan: "En madosta piittaa, en heinästä nauti, mutta vanilja toimii, aina kuin tauti." (hauskasti suomennettu!).



Gorilla jätskillä on semmoinen kevyen hauska kirja, oikein mainio kirja siis iltasatupinoon lorutteluineen ja hassutteluineen. Nopealukuinen ja hyväntuulinen, jossa on sopivasti hauskaa toistoa. Sellaisia kirjoja ainakin meillä luetaan joka päivä!


"Onpa kiemura tilaus -
vaan ei mene kuin vilaus,
kun kana saa maitotötterön."

- Chae Strathie ja Nicola O'Byrne (kuv.): Gorilla käy jätskillä
↧

Päiväkoti Heippakamu

October 15, 2016, 11:00 pm
$
0
0
Veera Salmi on laajentanut kuvakirjoihin ja sepäs onkin iloinen uutinen. Päiväkoti Heippakamu (Otava, 2016) on saanut Elina Warstan ihanan hempeän ja humoristisen kuvituksen ja kokonaisuus on oikein hyvä!


Rebekalla on heti aamusta hieman paha mieli, se on kuin musta pilvi hänen päänsä yläpuolella: mummo tulee hakemaan ja hän ei haluaisi, että mummo hakee! No miten Rebekka saa mieltään paremmaksi? Siinä hoitohenkilökunnalla on ratkaiseva tehtävä: asiasta huomataan, siitä jutellaan ja ruvetaan tekemään mukavia juttuja. Ja kun mummo sitten tulee hakemaan, on tapaaminen jo ilon asia. Muutenkin päiväkotipäivä kuvataan mukavasti koko päivän Rapujuhlat/mummo -leikkinä, jonka aikuiset sulavan luovasti luovat.


Veera Salmi käyttää tässäkin kirjassa upeasti lapsen ääntä tarinan kerronnassa. Se on osin toteavaa ja poukkoilevaa, ja varsinkin hassuttelevaa. Juustoon nakerretaan reikä ja kukkuu. Pienet arkiset asiat saattaa olla lapselle hyvin tärkeitä juttuja, ja sen Veera Salmi niin kauniisti osaa näyttää.


Kirja on mielestäni ehkä hieman liian pitkä mutta siltikin ehdottomasti kotimaisen lastekirjasyksyn parhaimmistoa, joka kannattaa huomioida. Kirja paranee joka lukukerralla ja esimerkiksi tuittuilevatkin puhekuplat sivuilla on lapsistani varsin hauskoja. Salmen reippaasti hashashassutteleva kielenkäyttö toimii loistavasti.


Toivottavasti Veera Salmi jatkaa kuvakirjojen kanssa, sillä siihenkin hänellä on huomattavaa potentiaalia. Myös Warstan kynänjälkeä oli ihana katsella ja se erottuu edukseen. Ainakin kirjan nimi antaa viitetta kirjasarjan alkuun...


"Ulla sanoi: - Koska tänään on rapumummon juhlat, emme menekään päiväunille. Me otamme mummotirsat!"

- Veera Salmi ja Elina Warsta: Päväkoti Heippakamu, Rebekan rapupäivä
↧
↧

Pukkien pikku pila

October 17, 2016, 9:00 pm
$
0
0
Lastenkirjoissa ei vielä ole paljonkaan kännykkä- tai nettimaailman kuvausta, vaikka aihe on äärimmäisen ajankohtainen, varsinkin jo koululaisille, joille virtuaalimaailma on yksi arkinen oppi- ja leikkikenttä. Mutta kuka loisi pelisäännöt tuolle leikkikentälle? No, kyllä sekin on aikuisen tehtävä. On hyvä olla selkeästi tiedossa mitä netissä saa tehdä ja mitä ei. Ja mitä tehdä jos joutuu kummallisille sivuille tai kummallisiin keskusteluihin. Entäs mikä on reilua käytöstä kännykän kanssa?


Pukkien pikku pila on loistavan ajankohtainen loruteltu kuvakirja, vaikka ehkä yleisesti ei alle kouluikäiset taaperot vielä selfietä otakaan. Tarinassa Kili löytää kännykän, jolla se ja Vilpertti alkavat leikkimään:  pelataan pelejä, otetaan selfiet ja soitetaan pilapuheluja. Se on heistä hauskaa! Sitten pukit muistavat, että Trolli Peikkola on jo sukutarinan mukaan pukkien vihamies (pistävät pukkeja suihinsa!) ja pukit keksivät tilaisuuden kostaa.



Pukit aikovat ottaa Peikkolasta nolon kuvan ja laittaa sen nettiin. Mutta Peikon nähdessään ne huomaavatkin, että Trolli on pieni ja viaton peikkotyttö, jolle on tullut tosi paha mieli, kun sille on tehty pilapuheluja. Siinä pukit tajuavat, että se mitä he ovat tehneet ja tekemässä on väärin.


Ainoa asia mikä kirjassa unohtuu on, että löydettyä kännykkää ei palauteta tai toimiteta minnekään, vaan se heitetään menemään. Se ei sovi minun ymmärrykseeni. Mutta muuten loistava, sosiaalisia suhteita ja tunteita käsittelevä kirja!


"Pikkupukkien riehakkuus kasvoi vain,
Kili ehdotti taas uutta huvia:
'Trollin naama on varmaan kaamea,
mennään ottamaan siitä kuvia!'"

- Jeanne Willis ja Tony Ross: Pukkien pikku pila (Kustannus-Mäkelä, suom. Raija Rintamäki, saatu kustantajalta)
↧

Oma maa mansikka

October 20, 2016, 11:00 pm
$
0
0
Anne Vaskolta on tullut loistava, täydellinen ensikirja vauvoille luettavaksi ja katseltavaksi: Oma maa mansikka (Tammi, 2016, saatu kustantajalta). Toivottavasti kirja on tulevaa äitiyspakkausmateriaalia. Vaskon iki-ihanat isosilmäiset söpön höpöt mansikat, nallet, linnut ja muut ovat hellyyttävän kauniita. Juuri sellaisia kuvia, joita on mukava värikkyydessään vauvan ja taaperon kanssa katsella.



Kirjaan on koottu (toim. Katariina Heilala ja Leenä Järvenpää) mukavan rohkea kokoelma runoja, joissa moni on "klassikko" kansanruno mutta mukana on myös aimo annos erilaisempia lastenrunoja, kuten Eino Leinon runo. Runojen lisäksi kirjasta löytyy leikkiohjeita lapsen kanssa runojen kanssa leikittäväksi. Lopussa on pieni tietoisku Suomen kansalliselämistä, joka on mielestäni melko turha vauvakirjassa (mutta ehkä sillä tyydytetään tiedonjanoisten aikuisten tarve). Viimeiseltä sivulta löytyy myös lista lukemisen eduista, tämä on tuiki tärkeä tieto kaikille vanhemmille. Ja kaikki nämä löytyvät kirjasta myös samma på svenska, tosin osin lorut ovat på svenska erit kuin suomeksi.


Oikein ihastuttava pahvinen vauvakirja, jota lämmöllä suosittelen vauvaperheisiin lahjaksi. Laadukas ja kaikin puolin hieno kirja! Syksyn parhaimmistoa!


"Karhut mörrikät, jörrikät, pörrikät,
lystiä pitävät kaiken kesää!
Syksyllä vasta kömpivät pesään.
Siellä ne nukkuvat makoisasti
uuden hunajan tuoksuun asti."

- Kansanruno, Anne Vasko: Oma maa mansikka
↧

Lilia, pieni keijukaisprinsessa

October 23, 2016, 9:00 pm
$
0
0
Stephanie Dahlen lastenkirjoissa on kauniita kuvakirjoja, joista varsinkin tyttäreni tykkää kovasti. Minun täytyy tunnustaa, että olen melko huono prinsessakeijuponikirjojen lukija, koska pää räjähtää, mutta näitä Dahleja saatan aina silloin tällöin lukea.



Lilia, pieni keijukaisprinsessa (Aurinko Kustannus, 2016, suom. Maarit Varpu, kirja saatu kustantajalta) on juuri tällainen hempeä satukirja mistä sellaisista tykkäävät kovasti pitävät. Lummelammen lumpeet eivät aukea ja Lilia alkaa pienien söpöjen ötökkäkaveriensa kanssa selvittämään miten saisi autettua nymfi-Feaa avaamaan lumpeenkukat, jotta Feakin pääsisi metsänväen juhlaan tanssimaan. Ja onnistuuhan se.



Stefanie Dahlen kuvitus on herttaista ja herkkää. Sitä on mukava katsella ja siinä on paljon pieniä yksityiskohtia. Dahlen kirjoja saatan katsella kirjamessuiltakin mukaani tyttärelleni tuliaiseksi.


"Fea ravisti päätään. 'Eivät lumpeet. Ne avautuvat vain, un minä soitan minä soitan tuon puun alla huilua.'"

- Stephanie Dahle: Lilia, pieni keijukaisprinsessa
↧
Viewing all 286 articles
Browse latest View live
Search