Nalle Puh

Nalle on Puh, nalle on Puh... Kuten jo aiemminkin mainitsin lapsemme ovat tykästyneet nyt Nalle Puhiin. Olemme katsoneet elokuvia, lukeneet kuvakirjoja ja nyt viimeinkin kaivoin kirjahyllyjeni saloista itse A.A. Milnen Nalle Puh -kirjan (WSOY, 1985, ap 1971, suom. Kersti Juva). Ja onneksi otin, sillä olen saanut nauttia tämän viikon tästä ihanasta, upeasta klassikosta, joka on säilyttänyt otteensa vuosikymmenet!

Mutta on todettava, että aluksi Nalle Puh lähti hieman rauhallisemmin kuin muistelinkaan. Olin lukenut sen ehkä kymmenisen vuotta sitten viimeksi, ja muistan nauttineeni siitä hyvin paljon jo tuolloin mutta nyt kun aloitin kirjaa olin vähän, että häh, eikös tämä ollutkaan tämän hassumpi. Onneksi lukukokemukseni muuttui pian ja tarina alkoi hulluttelemaan ja nämä kaikille tutut hahmot alkoivat vetämään imuunsa niin kovasti, että minun oli useasti vaikea lukea, koska nauroin niin paljon ääneen!
No mitä siinä klassikossa sitten tapahtuu? Nalle Puh, kuten muut tutut eläimet ovat Risto Reippaan pehmoleluja, joista tarinan kertojaääni Ristolle kertoo. Tarinassa puhutaan siis monen suulla, välillä kaikkien hahmojen ja taas sitten kirjassa sinutellaan ja muistutellaan, että tässä ollaan tarinahetken äärellä. Minä rakastan tätä tällaista sulavasti pomppivaa kerronnallista tapaa. Se saa minut eläytymään lukemiseen aivan eri tasolla. Mistä johtuikin tietyt repeämiset. Sillä kuten tiedätte, kullakin hahmolla on aivan omanlainen tyylinsä olla ja jutella ja Ihaa on minulle varsinkin yksi mielenkiintoisemmista. Sillä hän on pes-si-mis-ti ja hiu-kan ma-sen-tu-nut. Ja hänen puheensa minä luin hi-das-te-tus-ti: "No - eipähän satanut" .


Nalle Puh, Nasu, Ruu, Pöllö ja kaikki kaverit ovat varmaankin siksi lapsista hyviä tyyppejä, koska ne kaikki ovat aika lailla Pieni Älyisiä. Joskin moni niistä luulee olevansa Suuri Älyinen mutta... Näin tarinoista tulee hassuja. Kirjassa leikitellään myös paljon sanoilla, kuten Pohjoisvavan etsimisessä. Tämä vaatii jo kuulijaltaankin taitoa leikitellä sanoilla, jonka vuoksi juuri eskarini tykkäsi tästä niin paljon. Kirja tuottaa paljon hoksaamisen iloa. Saa kerrankin olla se Suuri Älyisempi.


Tokihan Nalle Puhin tarinat ovat kovinkin suuri älyisiä ja niistä olisi löydettävissä jos jonkinlaista kuvausta ja metaforaa. Mutta näin iltasatukirjana, kirja oli ehkä viime aikaisista luvuistamme kaikkein täydellisin. En olisi malttanut lopettaa lukemista, joskin luvut olivat sen verran pitkiä, ettei niitä kyllä monta illassaan lukenut. Paitsi torstaina oli pakko lukea kaksi viimeistä lukua putkeen! Aivan ihastuttava kirja, jonka huumori kolahtaa minuun kympillä!


"Ja pienin ja viimeinen omainen ja ystävä hermostui niin siitä, että koko Vaparetki sanoi hänelle "Hys!" että hän kaivautui pää edellä maanrakoon ja pysytteli siellä kaksi päivää kunnes vaara oli ohi ja meni sitten kiireesti kotiin ja eli hiljaiseloa Tätinsä kanssa päiviensä päähän. Hänen nimensä oli Aleksanteri Sarvijaakko."

- A.A. Milne: Nalle Puh