Olen pitkälti ollut sen sortin vanhempi, kasvattaja, äiti, että ajattelen, että tarjoan lapselle monenmoista, katson mihin hän milloinkin ottautuu ja tarjoan lisää ja
vastaan, jos joku alkaa kiinnostaa enemmän. Lukeminen on asia, jonka olen ajatellut jättäväni ilolla ammattilaisille, alkuopettajille. Minut on vielä opetettu kirjaimilla, kuten "aa pee ii än aa, a-pi-na". En tajua itsekään miten olen koskaan tuolla tavoin lukemaan oppinut. Nykyäly jättää kirjaimet äänteiksi eikä roikota ihmeellisiä kirjainten nimiä lukemisen mukana. Mutta osaisinko opettaa lastani lukemaan? Jospa se tulisi painollaan?
![]()
![]()
Ja näin on onnekseni alkanut tapahtumaan. Esikoiseni lukee ensin lyhyitä tavuja, sitten sanoja. Hups heijaa pieni lausekin jo taittuu! Oih, ihailen kaukaa ja läheltä. Mutta sitten tulee ensimmäinen tenkkapoo. Lapsi toivoo, että kirjoitan sivun toisensa jälkeen lyhyitä sanoja, että saa lukea. Kirjoitan isoilla kirjaimilla, sillä ilmeisesti ne ovat eskarista hallussa. Mielikuvitukseni on koetuksella: AU, EI, HEI, HOI, VOI! Jatkan lyhyillä tavuilla: UU-SI, O-PE, A-PU-A. Kirjoitan pyyhittävälle taululle eläimille puhekuplia ja pikku hiljaa alan miettiä, olisiko näitä jo valmiina jossakin. Vaikka kirjoissa? Aapinen! Mutta mistään nurkista ei löydy aapista. Vauvakirjat! Mutta arvaapa onko niissä myös pieniä kirjaimia. Epätoivoinen äiti, vanhempi, kasvattaja piirtää itse ruutuvihkoon miniriikkisiä isoin kirjaimin kirjoitettuja tarinoita ja kuvittaa huvittavalla tyylillään. Ne kelpasivat vain parempaa vailla mutta eivät innostaneet. Oli siis aika mennä kirjastoon.
![]() |
Minimalistista kuvitusta suosiva
Väinö Kirstinän aapinen: O niin kuin omena. |
Pyysin kirjastontätiä näyttämään minulle aapisosaston. Sen alta löytyikin kätevästi ensikirjojen ja tavutettujen kirjojen osasto. Osastot ovat ehkä liioittelua, koska kyseessä oli pari hyllyriviä, tai tarkemmin sanottuja hyllyjen alkuja. Aapisia löytyi pari kourallista, joista puolet olivat aataminikuisia (lukutaito on vanha laji), joiden ääressä lähinnä hirnuin ääneen. Eivät siis ihan tavoittaneet ajatustani nykylapsen oppi-ilosta, vaikka viihdyttivätkin minua kovasti. Muun muassa vanhassa aapisessa oli heti mukana myös vanhanajan kaunokirjoitusta, jostä hädin tuskin sain itsekään selvää. Väinö Kirstinän O niin kuin omena -aapinen tulisi etsiä divareista omaksi, sillä se oli todella hauskasti tehty! Mutta nämä olivatkin mielenkiintoisia löytöjä noin niin kuin lastenkirjoja harrastavalle aikuiselle.
![]() |
Kipinän täydellinen kirjasarja
ensilukijoille |
![]() |
| Kus-tan-ta-ja o-ta kop-pi! |
![]() |
Arto Törmäsen mahtavan hauska kuvitus
kannustaa ensilukijaa jatkamaan eteenpäin. |
Tavutetut ensikirjat -osasto on sitäkin tyngempi. Pari Pekka Puupäätä, jonka huumorin totesin "hieman" vanhentuneeksi (ja alunperinkin aikuiselle tarkoitetuksi?) ja pari uudempaa sarjaa. Joista toinen on Eija Lehtiniemen ja Mervi Wäreen kirjoittama seitsenosainen erittäin lyhyt ja loistava kirjasarja Arto Törmäsen ei ehkä niin vetovoimaisella mutta sitäkin hauskemmalla kuvituksella (Kipinät, 2011).
Näi-tä li-sää! Kirja toisensa jälkeen vain hitusen vaikeutuva kirjasarja on loistava ensikirjasarja! Ensimmäinen kirja on aatelia: ollaan niin alussa ja sitä tuetaan tavutellen hokemalla Aa-si ui. Toistot, toistot, siitä on lukutaitokin rakennettu. Kirjasarjassa tosin pitää osata jo pienet ja isot kirjaimet. Otan siis kaappien kätköistä magneettiset isot ja pikkukirjaimet esille ja leikimme niillä jääkaapin ovella.
![]() |
| Näissä ei enää olla Aa-si ui -tasolla. |
Aapisten huomaan olevan heti lapsestani ns. isomman kynnyksen kirjoja, koska luettavaa on silmätasolla liikaa. Mutta niistä löytyy mukavasti isoilla kirjamillakin luettavaa. Tavutoistoja etsiskelen, muistelen kaiholla omaa aapistani. Missä lie.
![]() |
Nykyaikaan kuuluu lumeen
tutustuminen lähinnä satukirjoista |
Aleksander Lindebergin Iloiset aapiskuvat hätkähdyttää kauniilla kuvituksellaan (WSOY, 2007). Mutta pienet Lehtiniemen, Wäreen ja Törmäsen vihkoset kutsuvat luokseen taas eri lailla ja asettavat haasteen just hyväksi alkutaipaleen oppijalle. Kaikki eivät näköjään lue suoraan sujuvasti (näköjään, itse taisin talsia heti lukemaan opittuani kirjastoon ja lainata vinon pinon lyhyitä kirjoja, jotka hotkaisin melko äkäseen). Äitinä
aa-si ui:ta illasta toiseen kuunneltuani luon taas silmäni ylöspäin ja kiitän kaikkia alkuopetuksen opettajia valitsemastaan työstä, sillä heillä täytyy olla loputtoman mielikuvituskaivon lisäksi takataskussaan loputon määrä pinnaa.
Olisiko muilla vanhemmilla, kasvattajilla, äideillä ja isillä hyviä vinkkejä ensilukukirjoiksi? Entä mitkä ovat alkuopettajien neuvot kotilukutukeen tänä päivänä? Miten vältän äitinä lapseni lukuharjoitusten sudenkuopat?
"Su-si o-saa.Aa-si ei o-saa."- Lehtiniemi, Wäre ja Törmänen: Kipinät -kirjasarja
