Lastenkulttuurin monivaikuttaja Kari Vaijärven kirjoittama ja Martti Sirolan kuvittama Väinö Lakeus ja Kultasormen tapaus kiinnitti katseeni Mäkelän katalogissa (2016, saatu kustantajalta). Salapoliisiromaaneita olisi mukava lukea lapsilleni enemmänkin, mutta harvaan olen oikeastaan törmännyt. Vaijärven kirja lupasi jotain tällaista.
![]()
Väinö Lakeus on alakoulun luokanopettaja, joka kokee lähes aikamiespoikamaiset kesänsä tylsinä, koska ei saa opettaa. Niinpä hän haahuilee kesänsä ideoimassa uusia oppitunteja ja siinä samalla joutumalla höperöihin tilanteisiin. Kirjassa ovat mukana myös Lakeuden oppilaat Jaska, Vennu ja Marjaana sekä kaksi aktiivista papparaista, jota omistavan innovatiivisen yrityksen.
![]()
Väinö Lakeuden tempauksia kuvataan kirjassa osittain sarjakuvin. Idea on loistava ja puujalkahumoristiset tilanteet naurattavat hetkittäin. Salapoliisimaisuus on kirjassa hieman taka-alalla ennakko-oletuksiini verraten ja oikeastaan vasta loppusivuilla päästään enemmän seikkailun makuun.
Kirjan kuvitus on nykytarjontaan nähden mielestäni selvästi poikkeava. Kansi on kohtalaisen onnistunut pienoisessa mystisyydessään mutta sarjakuvat ovat mielestäni hieman vanhentuneen oloiset, jonka iskevyyttä epäilen nyky"nuorisoon".
Tarinan perusta on hyvä, mutta samalla tarinassa on jotakin seesteisyyttä, joka tiputti mielenkiintoni aika ajoin. Suurin osa vitseistä menivät ilmeisesti lapsiltani ohi, tosin kirja onkin selvästi enemmän kouluikäisille suunnattu. Väinö Lakeuden seikkailumaisempi tarina sarjakuvineen kiinnosti tulevaa kouluikäistäni ja hän jaksoi kuunnella tarinan hyvällä mielenkinnolla loppuun saakka. Minun lemppareikseni nousivat nämä intomieliset papparaiset ja aika ajoin Vaijärven muhevan mojovat sanailut.
![]()
Lapseni sanoi, että kirja on hyvä. Ja jotenkin erilaisuudessaan kiehtovahan Väinö Lakeuksen -kirja on. Ja aivan varmasti, mikäli Väinö Lakeus seikkailee uudestaan, aiomme lukea häntä lisääkin. Mutta ehkä toivoisin, että hyvin pohjustetut henkilöhahmot Lakeus ja kumppanit uskaltaisivat jatkossa irrotella vieläkin vapautuneemmin.
"Väinö Lakeuden silmät revähtivät auki, ja kuorsaus katkesi äänekkääseen röhähdykseen. Kyllä, aivan selvästi joku oli kutsunut häntä. Mummon kovasta huudosta ei voinut erehtyä. Mikä oli hätänä?
Väinö loikkasi sulavasti pihakeinusta. Olkihattu lennähti kukkapenkkiin. Hän loikki kuin hirvi portaille ja ulko-ovelle. Sisältä kuului melkoista meteliä. Outo möreä ääni karjui mummolle:
VANHA HAASKA! Korut tänne tai pamahtaa!"
- Kari Vaijärvi ja Martti Sirola: Väinö LAkeus ja Kultasormen tapaus
Väinö Lakeuden tempauksia kuvataan kirjassa osittain sarjakuvin. Idea on loistava ja puujalkahumoristiset tilanteet naurattavat hetkittäin. Salapoliisimaisuus on kirjassa hieman taka-alalla ennakko-oletuksiini verraten ja oikeastaan vasta loppusivuilla päästään enemmän seikkailun makuun.
Kirjan kuvitus on nykytarjontaan nähden mielestäni selvästi poikkeava. Kansi on kohtalaisen onnistunut pienoisessa mystisyydessään mutta sarjakuvat ovat mielestäni hieman vanhentuneen oloiset, jonka iskevyyttä epäilen nyky"nuorisoon".
Tarinan perusta on hyvä, mutta samalla tarinassa on jotakin seesteisyyttä, joka tiputti mielenkiintoni aika ajoin. Suurin osa vitseistä menivät ilmeisesti lapsiltani ohi, tosin kirja onkin selvästi enemmän kouluikäisille suunnattu. Väinö Lakeuden seikkailumaisempi tarina sarjakuvineen kiinnosti tulevaa kouluikäistäni ja hän jaksoi kuunnella tarinan hyvällä mielenkinnolla loppuun saakka. Minun lemppareikseni nousivat nämä intomieliset papparaiset ja aika ajoin Vaijärven muhevan mojovat sanailut.
Lapseni sanoi, että kirja on hyvä. Ja jotenkin erilaisuudessaan kiehtovahan Väinö Lakeuksen -kirja on. Ja aivan varmasti, mikäli Väinö Lakeus seikkailee uudestaan, aiomme lukea häntä lisääkin. Mutta ehkä toivoisin, että hyvin pohjustetut henkilöhahmot Lakeus ja kumppanit uskaltaisivat jatkossa irrotella vieläkin vapautuneemmin.
"Väinö Lakeuden silmät revähtivät auki, ja kuorsaus katkesi äänekkääseen röhähdykseen. Kyllä, aivan selvästi joku oli kutsunut häntä. Mummon kovasta huudosta ei voinut erehtyä. Mikä oli hätänä?
Väinö loikkasi sulavasti pihakeinusta. Olkihattu lennähti kukkapenkkiin. Hän loikki kuin hirvi portaille ja ulko-ovelle. Sisältä kuului melkoista meteliä. Outo möreä ääni karjui mummolle:
VANHA HAASKA! Korut tänne tai pamahtaa!"
- Kari Vaijärvi ja Martti Sirola: Väinö LAkeus ja Kultasormen tapaus