Ei käy päinsä, Antero!

Joskus lastenkirjojen kansi on niin onnistunut, että se suorastaan pakottaa luokseen. Tänä keväänä tiedän ainakin kaksi suomennettua lastenkirjaa, jonka kansikuvitus asetti kirjoille huomattavan suuret ennakkotoiveet. Toinen niistä on Daisy Hirstin Ei käy päinsä, Antero! (Lasten Keskus, 2016, loistava suomennos Kalle Nuuttilalta).

Daisy Hirstin kuvitushan tuo heti mieleeni Chris Haughtonin kuvituksen ja kirjat, jotka ovat loistavia. Ei käy päinsä, Antero! joutuu siis heti ennakko-oletuksiltaan kovaan sarjaan. Kirjassa esitellään kaksi mitä-lie-öttiäistä: Natalia ja Antero (loistavia nimivalintoja suomentajalta!). Natalia taitaa olla taitava isosisko ja Antero taas veijari pikkuveli. Niin kuin usein, myös näillä sisaruksilla leikit sujuvat pääasiallisesti hauskasti ja yhteistyössä. Mutta Anterossa on erehdyttävästi Rasavillin Jasun virkaa ja sehän johtaa ikäviin tilanteisiin. Antero piirtää leluihin ja syö Natalian lempikirjaa...! "EI KÄY PÄINSÄ, ANTERO!".


Natalia suuttuu niin kovasti, että piirtää tosi pelottavan piirroksen kostoksi, eikä anna Anterolle anteeksi, vaikka Antero ehdottaa korjausvinkkejäkin: "Ehkä voimme korjata kirjasi hillolla?". Sitten Natalia tulee katumapäälle, sillä entä jos hänen piirretty toiveensa käykin toteen ja Antero kohtaa nuo hirviöt ja kaamean hernesateen??!


Kirja on loistava lastenkirja! Veikkaan, että tämä kirja pääsee heti vuoden 2016 suosikkeihini. Perinpohjainen ajatushan on tietenkin sisarusten välinen suhde ja siihen liittyvät riidat. Samalla kirjassa kuvataan mustasukkaisuutta ja epämiellyttäviä tunteita mitä rakkaisiin sisaruksiin itse kukin välillä tuntee. Se on myös loistava kuvaus meille aikuisille siitä, miten voimakas lapsen mielikuvitus on ja kuinka lapselle mielikuvitus voi tulla myös hyvin-hyvin todeksi, ja silloin se on yhtä kuin totta. Ja tuo ajatus voi olla lapselle äärimmäisen raskas yksin kannettavaksi. Olipa kyseessä sängyn alla asuva hirviö tai halu satuttaa sisarusta.

Daisy Hirstin kuvitus on yhtä laadukasta kuin Haughtonin. Sen näennäinen yksinkertaisuus ja rosoisuus tekee kokonaisuudesta kivan selkeän ja luultavasti toimii myös pienemmälle katselijalle (joskin kirjan pituus ja tarina on osuvampi jonnekin taaperosta, noin 3-vuotiaasta eteenpäin). Nämä vähän hassun näköiset ötökät ovat todella huvittavia ja ilmeikkäitä ja korostavat kirjan hyväntuulista, rentoa ja sangen hauskaa otetta! Kirja nauratti meitä kovasti jo ensi lukukerralla ja pääsi heti ainakin omiin suosikkeihini. Suomennoskin on, toistetaan nyt tämäkin vielä, hyvin hauska ja onnistunut. Mahtavaa!


"Molempien mielestä oli hauska anaa puluille lempinimiä, (Banaani! Petkula!)
pudottaa tavaroita alas yläsängystä,
ja viettää tarinatuokiota."

- Daisy Hirst: Ei käy päinsä, Antero!