Tavallisia kuvakirjoja, tavalliseen arkeen

Seuraa tunnustus. Tai todennäköisemmin ei mitenkään yllätyksellinen, mikäli olet lukenut joskus aiemminkin blogiani. Kun menen kirjakauppaan ja ostan lapsilleni kirjoja, ostan yleensä niitä ihan tavallisia kuvakirjoja (tai klassikompia satuja), joita lapset oikeasti haluaa kuunnella kerta toisensa jälkeen. Siis niitä, missä on hyvä kuvitus ja ainakin ihan okei tarina, ja mielellään ripauksella huumoria, jotta ei iltasatuhetki ole pelkkää tössötystä.


Siispä ei, en oikeastaan osta niitä palkituimpia, kauneimpia ja samalla joskus niitä kummallisimpia kuvakirjoja, vaan niitä, joita me luemme. Ja varsin paljon minulla vaikuttaa kuvituksen laatu. Toki jos tarina on huono, ei kirja saa ajatuksissani paljoa kiitosta, mutta sen kestää hyvällä kuvituksella. Toisinpäin on jo vaikeampaa.
Tässäpä siis vielä pikaisesti vuoden viimeisiä tavallisia kuvakirjavinkkejä, olkaat hyvät!


Kevään katalogeja lastenkirjarintamalta on tullut varsin niukasti postiluukkuun, joka petaa hyvin hieman pohtimaani hiljaista blogikevättä, mutta katsotaan nyt vielä miten käy pienen bloggaajan!

Peter Bentlyn kirjoittama ja ah niin ihanan Charles Fugen kuvittama Koti virran varrella! (Kustannus-Mäkelä, 2018, suom. Minna Ihatsu, esittelykpl) on oikein hyvä esimerkki tällaisesta tavallisesta mutta kuvitukseltaa laadukkaasta kuvakirjasta (Kustannus-Mäkelän kirjat ovat muutenkin lähes aina täysin varma ostos tai lainaus, kun etsii mieltä lämmittävää iltasatukirjaa, vink vink). Fugen kuvitus on itselleni legendaarinen (vai pitäisikö nykyaikana sanoa että lähes eeppinen), sillä ensimmäiset kuvakirjat mitä luin esikoiselleni oli juuri Charles Fugen Jomppa Vompatit. Lähes itku pääsee, kun niitä kirjoja muistelee. Tässä kirjassa mäyrä ja rupikonna huomaavat, että joen vesi on hävinnyt ja he lähtevät etsimään asialle syytä. Seikkailevan, hempeän tarinan kautta kosketetaan melko tärkeää aihetta veden puutteesta mutta varsin tarinamaisella tavalla.

Stefanie Dahlen kuvitukset ovat vertaansa vaille, mikäli etsit jotain hempeää ja vaaleanpunaista.  Rosa Ruusunnuppu ja pahvisivuinen Mansikkahaltijatar kirjat tulivat hauskoilla viitesanoilla kustantajalta koelukuuni (Aurinko Kustannus, 2018, suom. Maarit Varpu). Sanotaanko pari vuotta taaksepäin ja hempeä ja vaaleanpunainen oli varsin tiukka tavoite etsiessäni kuopukselleni kirjoja, joten sillä kahlauksella Dahlen tarkat, yksityiskohtaiset ja kauniin suloiset kuvitukset pääsivät itselleni "luku"suosikkien kärkeen. Valitettavasti tarinat ovat näissä kirjoissa usein melko höttöisiä mutta (seuraa paljastus numero kaksi) vuosien mittaan olen antanut itselleni luvan heittäytyä AJOITTAIN ajattelemattomaksi lukemisen aikana ja olen huomennut, että osaan ajatella samaan aikaan ihan muuta kuin mitä luen. Mieletöntä. Rosa Ruusunnuppu -kirjassa etsittiin oravalle ystävää, älä kysy siis tarinasta tarkemmin. Mansikkahaltijattaressa (kuvassa) on taas monta pientä tarinaa, joita voi lukea mukavasti iltasatuina.
Valitettavasti Rosa Ruusunnupusta ei löytynyt kustantajan sivuilta kansikuvaa tänne napattavaksi.

Hannamari Ruohonen on yksi lempparikuvittajistani. Missä olet, Eppu? (WSOY, esittelykpl, 2018) kirjassa tapahtuu minullekin varsin tuttu tilanne (äidin trauma), kun lapsen lempilelu häviää! Voi kamala, mikä tilanne (lapsi on kyllä täysin fine asian kanssa). Ruohosen kirjassa Rikke kuitenkin selviää menetyksestä vanhemman avulla ja ajan myötä. Kirjan kuvitus on ihana mutta ilmeisesti tarina oli sen verran raflaava, ettei meillä kuopus ole tätä halunnut kuunnella toistamiseen. Ruohoselta tuli tänä syksynä myös toinen kuvakirja Kaisan ja Oskarin lempikirja (S&S, 2018, kirjastolaina), jonka luimme myös irjastolainana. Tässä kirjassa oli iltasatumaisempi lempeämpi tarina.

Debi Gliorin kirjoittama ja Alison Brownin Pikkupöllön suuri päivä (suomennos Terhi Leskinen, 2018, Kustannus-Mäkelä, esittelykpl) on taas oikein hyvä esimerkki kivasta lastenkirjasta, jossa käsitellään lapsille tärkeää aihetta koulun tai päivähoidon aloituksesta. Pikku pöllöä jännittää ja kotona olisi paljon kivempi olla mutta pian hän onneksi huomaa, että koulussa onkin aika monta hauskaa juttua mitä ei kotona tehdäkään! Sopii mielestäni tosiaan ihan hyvin myös päivähoitoa aloittavalle lapselle ja varsinkin sellaisessa tapauksessa, jossa pienempi sisarus jää äidin kanssa kotiin.


David McKeen Elmerit ovat monille lapsiperheille arkikirjoista rakkaimpia. McKeen värikäs ja iloinen kuvitus on varmasti yksi syy suosioon mutta totta tosiaan McKeen tarinatkin yltävät hyvään keskitasoon, jolloin kokonaisuus on parempi kuin moni muu kuvakirja. Elmerin kävelyretkessä (Kustannus-Mäkelä, 2018, suom. Terhi Leskinen) ollaan oikein mindflullnessin ytimessä (kai), kun Elmeri pysähtyy nauttimaan siihen mitä ympärillään näkee. Sitäpä olisi hyvä harrastaa ihan itsekin arkensa kiireissä, siis siihen mihin voi vaikuttaa, eikä vatvoa menneitä tai murehtia mahdollisia tulevia, koska ne ovat vaikusalueemme ulkopuolella. Ollapa ihan tässä vaan ja vähän välillä ilman sen tärkeämpää tekemistä, tai keskittyä ihan just siihen, miltä sillä hetkellä tuntuu parhaimmalta tehdä.


Näihin sopiviin sanoihin, kuviin ja tunnelmiin. Kiitoksia lukijat ja kustantajat jälleen kerran Sinisen keskitien kävelyretkeltä ja hyvää joulun aikaa, hyvää uutta vuotta ja ihania lukuhetkiä teille kaikille! Kurkistelin arkistoja ja blogiin on kirjoitettu lastenkirjoista vuodesta 2012 lähtien, eli jo kuusi vuotta vinkkailua. Ihan paras innoike moiseen höperyyteen on ollut saamani kommentit ja pikkublogiksi varsin runsas päivittäinen kävijämäärä. Jos edes puolet teistä piipahtajista on oikeasti lastenkirjojen metsästysretkellä, olen varsin iloinen!
Nautitaan yhteisistä lukuhetkistä ja seikkaillaan säännöllisesti kirjastoissa- yksin tai yhdessä!

Muistakaa etsiä omat kirja-aarteenne! Ne odottavat teitä ihan varmasti!


"Serkukset seisoskelivat tyytyväisenä rinnakkain ja katselivat yhdessä, kuinka taivas tummui ja täyttyi tähdistä.
- Pitäisikö meidänkin laskea tähdet? Viljami ehdotti.
- Ei, Elmeri vastasi. - Se veisi liikaa aikaa."

- David McKee: Elmeri kävelyretki