David McKeen Elmeri -kirjat ovat tulleet arkilukemistoomme. Elmari -kirjoissa on aina hyväntuulinen ote ja kirjat ovat kauniin värikkäitä. Elmari ja valaat -kirja (Kustannus-Mäkelä, 2014, suomennos Terhi Leskinen, kirjamessuhankinta) kiehtoi minua erityisesti raikkaan vaaleansinisen kantensa vuoksi.
![]()
![]()
![]()
![]()
Elmari ja valaat -kirjassa on iloisen kuvituksensa lisäksi mukava ja humoristinen tarina. Elmeri ja Viljami ovat käymässä Eetu-papan luona ja Eetu rohkaiseekin norsut melkoiselle seikkailulle. Seikkailut kuuluvat usein muodossa jos toisessa Elmeri -kirjoihin, jotka varmasti ovat mukavia mielikuvituksen lähteitä vaikkapa lasten leikkeihin. Tässä kirjassa pidin erityisesti siitä, että mukana oli isovanhemmuusteema, joskin hieman taustalla olevana ideana. Tarinassa käy ilmi, että Eetu-pappa on kerran itsekin ollut melkoinen seikkailija.
Mieleeni nousi kirjasta kysymys, että kuinka paljon isovanhempia on lastenkirjoissamme. Ja pienellä mietinnällä hyvin monessa lastenkirjasarjassa isovanhemmatkin hengaavat mukana jollakin tapaa, kuten Louhen Tompissa, Pelliccionin Onneissa, Harjanteen Mintuissa ja Reutersrtandin Empuissa. Se on kiva juttu se!
Toinen kysymys mikä kirjasta mieleeni nousi, oli se kuinka paljon itse asiassa tulee kerrottua oman elämän tarinoita lapsille? Kertokaapa te millaisia tarinoita kerrotte lapsillenne tai jaatteko paljon omia "vanhoja juttuja" lastenne kanssa? Entä kertovatko isovanhemmat teillä omista seikkailuistaan? Mitä ajattelette, miksi Eetu-pappa tahtoi norsunnorsujen kokevan seikkailun itse, eikä vain tyytynyt kertomaan omasta matkastaan valaiden luo? Mitähän kirjailija tahtoi tällä sanoa?
"- Kertokaa Eetulle terveisiä! valaat huusivat.
- Minä taidan sanoa pari muutakin valittua sanaa, Viljami mutisi."
- David McKeen: Elmari ja valaat