Paljonko kello on, Puppe?

Jos ikuinen kaks-kolme vee Puppekin oppii jo kellon niin kai minunkin on luotettava, että kasvavat lapsenikin niin joskus vielä tekevät. Aloitin kelloon tutustumisprojektia jo viime keväänä, kun ajattelin, että koulun alkaessa kellon tunteminen olisi melko jees juttu! Mutta sittemmin olen ymmärtänyt, että kellon oppiminen ja ajantaju on ihan eri asia.

Paljonko kello on, Puppe? (2016, Tammi, suom Jouko Ruokosenmäki) on Eric Hillin klassikkosarjan pahvikirja päivän kuvaamisesta kellon ja lyhyen tekstin avulla. Pupen päivä käydään tasatuntien kautta aamusta iltaan ja jokaisella aukeamalla lapsi saa laittaa raksahtavat viisarit oikean tasatunnin kohdalle. Samalla lapsi oppii numeroita ja päivän hahmotusta. Ja kumma kyllä, tällainen tehtävä on leikki-ikäiselle kovasti mieleen, vaikka kirja on aikuiselle tylsä kuin tylsä kirja. Pahvikantinen ja pyöreä laitainen Puppe sopii takakannen mukaan jo yksivuotiaasta ylöspäin. Kellon oppimista ei kirjassa luvata.


Kelloon tutustuminen onkin ollut melkoinen projekti. On liikuteltu rikkinäistä seinäkelloa, on tehty Oppi & Ilon kellotehtäväkirjaa (joka on muuten hauska mörkökuvineen, piti ottaa kuviakin teille mutta kirja unohtui mökille), on katseltu digitaalisia kelloja ja jopa ostettu halpisrannekello inspiraatioksi. Kun sitten myöhäisenä kouluaamuna soitan koulukkaalleni, että: "Katsopas kelloa, se on puoli ja varttia vaille pitää olla: välipala syöty, vessassa käyty ja ulkovaatteet päällä.", niin varttia vaille saan vastauksen: " Ai niin.". Just.

Olis vissiin pitänyt aloittaa jo yksveenä sen yhen Puppekirjan lukeminen.


"Kello kolmelta Puppe lukee kirjaa."

- Eric Hill: Paljonko kello on, Puppe?